Komedian lajityypeistä farssi on se, jossa mennään eikä meinata. Juoni polveilee ja mutkittelee kuin humalaisen kävely, henkilöhahmot on repäisty tyyppigalleriasta ja tapahtumissa irvokkaat käänteet seuraavat toisiaan. Matkalla ollaan ja perillekin päästään, mutta ei ehkä ihan siten kuin voisi odottaa.
Turun kaupunginteatterin Näytelmä joka menee pieleen on farssi ja siinä toteutuvat mallikkaasti kaikki se, mistä farssit on tehty. Murhamysteerin ympärille rakennettu epäesitys tulvii yllättäviä juonenkäänteitä, pieniä teatterillisia vippaskonsteja ja vauhtia. Yleisön mielenkiintoa pitävät yllä yhteen (hulluun) henkeen puhaltava näyttelijäryhmä sekä mielikuvituksellisesti toteutetut tekniset ratkaisut, joissa nitisee, natisee, kulissit kolisevat ja aitaa kaatuu.
Alunperin Iso-Britanniassa 2015 ensi-illan saanutta hupaelmaa on esitetty sittemmin maailman eri estradeilla menestyksellisesti. Eikä sen voittokululle voi muuta kuin nyökätä hyväksyvästi. Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin kirjoittama ja Mikko Koivusalon suomeksi kääntämä esitys tekee kunniaa niin tahalliselle kuin tahattomalle tilannekomedialle, slapstickille ja näyttelijätyölle mitä parhaimmalla tavalla. Mitään ei sanota tai tehdä turhaan tässä kaikkien turhien esitysten turhimmassa tekeleessä.
Kysymys on englantilaisessa kartanossa tehdystä murhasta, jota selvittämään saapuu omasta erinomaisuudestaan vakuuttunut etsivä. Syylliskandidaatteja ovat murhatun morsian ja veli, ystävä sekä vanha palvelija. Asetelma on läpikotaisin tuttu ja useaan kertaan populaarikulttuurin alttareilla nautittu, pureskeltu ja nielty.
Mutta kun kyseistä tarinaa esittää kuvitteellinen Turun Työväen Teekkareiden Draamaseura, jolla on ennestään vahva ja tunnustettu osaaminen näytelmien tunaroinneista (kuten Tshehovin Lokin ja Hitchcockin Linnut sekoittaminen toisiinsa), juoniasetelmaan saadaan mukaan hersyvää kerroksisuutta, jota myös hyödynnetään läpi esityksen. Yleisö seuraa epäonnen, epäonnistumisten ja onnettoman surkeiden näyttelijäsuoritusten kannattelemaa näytelmää sydän ja pää naurusta halkeamaisillaan. Ja aivan kuin varkain kokemukseen tulee mukaan myös myötätunnon, empatian ja vilpittömyyden helkettä.
Näitä itseensä ja maailmaan tyytyväisiä "harrastelijoita" on helppo rakastaa.
Ohjaaja Mika Eirtovaaran ja lavastaja Peter Ahlqvistin saumaton yhteistyö näkyy lavalla niin esittäjien akrobaattisen mehevässä suorituksessa kuin koko esityksen tarkassa rytmityksessä. Ammattimaisuus paistaa kaikesta esitetystä ammattitaidottomuudesta läpi.
Katsojan tehtäväksi jää kulkea naama virneessä läpi teatteriesityksen mahdollisten karikoiden. Sillä ne tulevat kaksituntisen aikana lähestulkoon kaikki käsiteltyä: unohdetut ja virheellisesti lausutut repliikit, vääräaikaiset sisääntulot ja lähtemiset, itsestään tippuvat ja romahtavat kulissit, väärään paikkaan sijoitetut tarpeistot, roolihahmosta tipahtamiset, lentävät peruukit ja muut tuikitarpeelliset tykötarpeet.
Kaupunginteatterin ensemble muistuttaa meitä naurun voimasta.
Eikä tässä vielä kaikki. Esityksen tunnelmaan meidät virittää käsiohjelma, jossa kaikki ei ole mennyt siinäkään ihan putkeen. Tähän hymiö ja ohjelman toimituksesta ja taitosta vastaavien nimet. Ja kehut päälle. Tsek. Pekka
Turun kaupunginteatterin Näytelmä joka menee pieleen on farssi ja siinä toteutuvat mallikkaasti kaikki se, mistä farssit on tehty. Murhamysteerin ympärille rakennettu epäesitys tulvii yllättäviä juonenkäänteitä, pieniä teatterillisia vippaskonsteja ja vauhtia. Yleisön mielenkiintoa pitävät yllä yhteen (hulluun) henkeen puhaltava näyttelijäryhmä sekä mielikuvituksellisesti toteutetut tekniset ratkaisut, joissa nitisee, natisee, kulissit kolisevat ja aitaa kaatuu.
Alunperin Iso-Britanniassa 2015 ensi-illan saanutta hupaelmaa on esitetty sittemmin maailman eri estradeilla menestyksellisesti. Eikä sen voittokululle voi muuta kuin nyökätä hyväksyvästi. Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin kirjoittama ja Mikko Koivusalon suomeksi kääntämä esitys tekee kunniaa niin tahalliselle kuin tahattomalle tilannekomedialle, slapstickille ja näyttelijätyölle mitä parhaimmalla tavalla. Mitään ei sanota tai tehdä turhaan tässä kaikkien turhien esitysten turhimmassa tekeleessä.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Kysymys on englantilaisessa kartanossa tehdystä murhasta, jota selvittämään saapuu omasta erinomaisuudestaan vakuuttunut etsivä. Syylliskandidaatteja ovat murhatun morsian ja veli, ystävä sekä vanha palvelija. Asetelma on läpikotaisin tuttu ja useaan kertaan populaarikulttuurin alttareilla nautittu, pureskeltu ja nielty.
Mutta kun kyseistä tarinaa esittää kuvitteellinen Turun Työväen Teekkareiden Draamaseura, jolla on ennestään vahva ja tunnustettu osaaminen näytelmien tunaroinneista (kuten Tshehovin Lokin ja Hitchcockin Linnut sekoittaminen toisiinsa), juoniasetelmaan saadaan mukaan hersyvää kerroksisuutta, jota myös hyödynnetään läpi esityksen. Yleisö seuraa epäonnen, epäonnistumisten ja onnettoman surkeiden näyttelijäsuoritusten kannattelemaa näytelmää sydän ja pää naurusta halkeamaisillaan. Ja aivan kuin varkain kokemukseen tulee mukaan myös myötätunnon, empatian ja vilpittömyyden helkettä.
Näitä itseensä ja maailmaan tyytyväisiä "harrastelijoita" on helppo rakastaa.
Ohjaaja Mika Eirtovaaran ja lavastaja Peter Ahlqvistin saumaton yhteistyö näkyy lavalla niin esittäjien akrobaattisen mehevässä suorituksessa kuin koko esityksen tarkassa rytmityksessä. Ammattimaisuus paistaa kaikesta esitetystä ammattitaidottomuudesta läpi.
Katsojan tehtäväksi jää kulkea naama virneessä läpi teatteriesityksen mahdollisten karikoiden. Sillä ne tulevat kaksituntisen aikana lähestulkoon kaikki käsiteltyä: unohdetut ja virheellisesti lausutut repliikit, vääräaikaiset sisääntulot ja lähtemiset, itsestään tippuvat ja romahtavat kulissit, väärään paikkaan sijoitetut tarpeistot, roolihahmosta tipahtamiset, lentävät peruukit ja muut tuikitarpeelliset tykötarpeet.
Kaupunginteatterin ensemble muistuttaa meitä naurun voimasta.
Eikä tässä vielä kaikki. Esityksen tunnelmaan meidät virittää käsiohjelma, jossa kaikki ei ole mennyt siinäkään ihan putkeen. Tähän hymiö ja ohjelman toimituksesta ja taitosta vastaavien nimet. Ja kehut päälle. Tsek. Pekka
Kommentit
Lähetä kommentti