Parenteeseja

Turun kaupunginteatterin näyttämöllä vietetään tällä hetkellä sanataiteen juhlia. Maria Jotunin yli satavuotiaan klassikkonäytelmän Miehen kylkiluu ei verbaliikkansa puolesta tarvitse ollenkaan hävetä Shakespearen rinnalla, jota sitäkin Turussa esitetään. Nokkeluudet, pistävä ironia, sarkasmi ja parodiset rinnastukset puhuttelevat niin neljänsadan kuin sadankin vuoden takaa. Jotunin maailmansodan syttymisvuonna 1914 ensiesitetty komedia asettuu juurevasti suomalaiseen kansan- tai kaupunkilaisfarssin perinteeseen. Pienen paikkakunnan ihmisten pikkusieluisuudesta on kysymys, kuten myös onnen etsimisestä, avioliittohankkeista, pettymyksistä, varautumisesta pahimpaan ja tunnemyrskyjen holtittomuudesta tai niiden hallinnasta - sekä tietenkin: väärinkäsityksistä. Kun näin laajalla säteellä operoidaan, ei ihme, että Miehen kylkiluu kuuluu edelleen tekijänsä suosituimpiin ja esitetympiin teoksiin. Ja aivan kuten Shakespearen kohdalla, myös Jotunin kanssa on tarpeen olla tarkkana ja k

Klassiset draamat ovat aina tervetulleita näyttämölle. Aikakausien takaa ne kutsuvat meitä luokseen kurkistamaan haudan syvyyksiin. Jos kehnosti käy, menneisyyden syvyyksistä tuijottaa kalman tyhjä katse. Parempi on se hetki, kun maan povesta nousee koura, joka hamuaa meitä lähelleen - kuten käy Turun kaupunginteatterin Hamletissa . Paavo Westerbergin sovituksesta löytyy sitä modernisoinnin kiihkoa, jolla pyyhitään, kuten klisee kuuluu, pölyt klassikkojen päältä. On videota ja helposti tunnistettavia viittauksia nykypäivän televisiosarjoihin, elokuviin ja popmusiikkiin. On käsikirjoituksen ohitse aseteltuja repliikkejä, kansainvälisiä käsimerkkejä ja leikittelyä sukupuolirooleilla. On parodiaa, sarkastisia repliikkejä ja populaarikulttuurin kyllästämää rekvisiittaa käsiaseista solariumiin ja sähköautoihin. Penkkejä ravistavaan äänimaailmaan on ankkuroitu kohtausten siirtymiä, joissa tuntuu ja kuuluu kokemus elokuvateattereiden estetiikasta. Westerbergin Hamlet ei paikannu renes