Parenteeseja

Kaupunginteatterin pienen näyttämön kevät on avattu komeasti. Liisa Mustosen ohjaus Aina Bergrothin näytelmästä Lou Salomé on vauhdikas, energinen ja kuin malliesimerkki yhteen hiileen puhaltavan ensemblen voimasta. Näyttämötodellisuus ja roolihenkilöt sulautuvat toisiinsa ja eteen piirtyy terävästi hahmoteltu kuvitelma tai leikki palasesta elävää elämää. Linda Hämäläinen venäläissyntyisen psykoanalyytikon ja kirjailijan ja kosmopoliitin, Lou Andreas-Salomén (1861-1937) roolissa hallitsee näytelmän kaksijapuolituntista. Hämäläisen tulkinnasta löytyvät omehtoista polkuaan raivaavan poikkeusyksilön tahto ja tunne sekä hieman vinoon suuntautuva katse, joka kommentoi niin häneen asetettujen toiveiden kuin normien mahdottomuutta. Näytelmä ei jätä epäselväksi aikakauteensa sidottujen naisten alisteista asemaa, mutta ei myöskään jää märehtimään asiaa. Kuten ei jäänyt myöskään historiallinen Lou. Koulutusta ja tietoa janoavasta naisesta tuli sukupuolensa tienraivaaja, jonka miessuhteista

Jean-Paul Sartren paljon siteerattu lause, "helvetti on toiset ihmiset", istuu enemmän kuin hyvin Florian Zellerin farssiin Täydellinen lauantai . Sartren näytelmästä ( Suljetut ovet , 1941) löytyvän repliikin ajatus on se, että yksilön ikuinen kärsimys syntyy hänen yhteydestään toisiin ihmisiin. Kun ihminen on lopultakin vain sitä, mitä hän itsestään tekee, liian lähelle hakeutuvat lähimmäiset ovat alati murtamassa tätä yhtä eksistentialismin peruskiveä. Ihmisen elämä on kamppailua pään sisälle tunkeutuvia toisia ihmisiä vastaan. Zellerin näytelmä ei ole kuitenkaan ryppyotsaista filosofointia vaan konkretian ja arjen tasolla pyörivää ihmissuhdekarusellia. Markus ( Jaakko Saariluoma ) on tehnyt elämänsä löydön, harvinaisen vinyylilevyn, jonka kanssa hän tulee kotiin aikomuksenaan kuunnella sitä hetken rauhassa, ihan yksin. Toisin kuitenkin käy. Privaattihetki rikkoontuu milloin omantunnontuskiin vaipuneiden vaimon ja rakastajattaren, ahdistustaan purkavan teinin, kömpelön r