Kun näytelmä alkaa sillä, että mies on tunkenut itsensä jääkaappiin, ja tulee sieltä yllätetyksi, teatterileikki lienee valmis alkamaan. Ranskalaisen Sophie Lannefranquen ja työryhmän laatima absurdi draama Nainen katoaa on pienimuotoinen ja muotopuolinen kuvaelma parisuhdetta jäytävästä arvoituksesta. Kumppani on kadonnut, mutta minne? Vai onko hän edes kadonnut?
Tapausta tutkivat sekä passiivis-aggressiivisesti käyttäytyvä etsivä (Pauli Poranen), tai sen kaltainen hahmo, sekä kaipuussaan, ikävässään ja syyllisyydessään riutuva mies (Thomas Dellinger). Nainen (Sofia Molin) piipahtaa hänkin aika ajoin kulisseista kuvastelemaan miehen mielessä pyöriviä muistoja, ehkä. Osan aikaa näyttämön kattoon projisoidulla videolla nainen uiskentelee vedessä, sukeltaa ilmakuplia suustaan puhaltaen.
Tarinan alussa (onko se alku?) mies kertoo meille lentokoneessa saamastaan sairauskohtauksesta. Kivut olivat hirvittävät. Niistä selvittiin, mutta jokin taisi silti päässä särkyä.
Näytelmän rekvisiittaa ovat tuo jääkaappi sekä pienelle pöydälle aseteltu lankapuhelin, joka vaihtuu kohta japanilaiseen Bonsaipuuhun. Etualalla on pari nojatuolia, jossa miehet käyvät katkonaista sanamiekkailua. Taustalla ovat sälekaihtimet.
Jääkaappi menee toistuvasti rikki, se savuaa, sitä korjataan, potkitaan. Bonsaipuuta nostellaan ja esitellään ja siitä keskustellaan kuin se olisi kovinkin oleellinen osa avioparin suhdetta. Etsivä on kuin repäisty kovaksikeitetyn dekkarin maailmasta.
Grus Grus Teatteri mainostaa Ville Kurjen ohjaamaa näytelmää "psykedeelisenä trillerinä", ja kyllähän siinä liikutaan psyyken jännittävässä maailmassa, ehkä jopa jännittävällä tavalla. Siitä sen trillerimäisyys. Sielujemme syvyyksissä me olemme kaikki arvoituksia ja kun oikein katsoo, ulkoinen maailma sekin on kummallisuuksia pullollaan. Mikä se on tuo jääkaappi, tai ruukkuun istutettu bonsai, kasvi, joka yrittää olla puu, vaikka ei sitä ole? Mihin nainen on lähtenyt ja miksi etsintään valjastettu mies suhtautuu aviomieheen kuin syylliseen?
Kaikki on lopultakin avointa ja suljettua vain näytelmän kesto. Ja puolivälissä mysteeriä nainen ja mies laulavat karaokena italoiskelmän, mikä lienee sekin kuin muutaman minuutin mittainen aivojen tuottama muistikuva, sähköhäiriö (ja mainio sellainen).
Teatteri kehoittaa nettisivullaan katsojia osallistumaan kilpailuun, jossa tehtävänä on antaa tulkinta näytelmästä. Oma tulkintani taitaa takertua tuohon alussa kuvattuun, miehen saamaan sairauskohtaukseen (aivoverenvuoto?). Vaikka merkitys saattaa olla hakusessa, jalat käyvät, puhe kulkee ja aistit ovat herkillä. Kuten meillä kaikilla.
Kommentit
Lähetä kommentti