Perästä kuuluukin kuulua

Loppuvuodesta 2016 yli 60 lastenteatterin ja taidekasvatuksen ammattilaista laati Lastenteatterin manifestin, jossa todetaan:

Lastenteatteri on sijoitus tulevaisuuteen. Teatterissa on syvyys, ilo ja elämä.  Teatterin ja draaman tekeminen, kokeminen ja jakaminen antavat kasvavalle lapselle mahdollisuuden katsoa maailmaa toisen silmin ja luoda uudenlaista tulevaisuutta. Teatterin äärellä oleminen vahvistaa lapsen omaa aktiivisuutta, luovuutta ja kykyä toimia yhdessä. Edistä lastenteatteria, yhteinen elämys on askel kohti yhteistä huomista!

Manifesti oli tulosta Hämeenlinnassa samana syksynä pidetystä Laadukas lastenteatteri -tapaamisesta, jossa lastenteatterin parissa työtään tekevät tahot jakoivat tietoa ja keskustelivat niin lasten tekemästä teatterista, koulujen draamaopetuksesta, teatteri- ja taidekasvatuksesta kuin lastenteatterin asemasta maamme teatterikentällä. Tilaisuus oli Taiken koordinoima.

Manifestin allekirjoitti nopeasti reipas joukko alan toimijoita. Lasten ja nuorten laatima videomanifesti löytyy sekin vielä verkosta. Mutta muilta osin on ollut kovin hiljaista, eivätkä Taiken sivuilta löytyvät linkit anna useinkaan muuta vastausta kuin "Sivua ei löydy - 404". 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että asia olisi unohtunut, ja etteikö maassamme tehtäisi hartiavoimin töitä lastenteatterin eteen.

Viimeksi maaliskuussa 2022 seitsemän lastenteatteria (mm. Ahaa Teatteri, Nukketeatteri Sampo, Teatteri Hevosenkenkä) Suomessa juhlisti kansainvälistä lastenteatteripäivää toteamalla teatterinjohtaja Kirsi Sirenin sanoin: "Lasten ja nuorten pitää saada elää mukana teatterin luomassa elämyksessä, joka on juuri heille tuotettua taidetta."

Tuota elämystä tosiaan on tarjolla. Aikuisille suunnattujen esitysten ohella isojen ja pienempien teatteritalojen ohjelmistosta löytyy aina myös lapsille suunnattuja esityksiä ja oman lisänsä tarjontaan tuovat monet kiertävät esitykset (Red Nose Company, Kurnuttava Sammakko). Ei tarvita muuta kuin vanhempia, jotka kyydittäisivät jälkikasvuaan liikuntaharrastusten ohella myös teatteriin. 

Turun kaupunginteatterissa parhaillaan vieraileva Perästä kuuluu voidaan sekin liittää lastenteatterin piiriin, vaikka sitä mainostetaan "koko perheen klovneriaesityksenä". Lastenteatterille ominaiset lajityypilliset piirteet kun tulevat sieltä traditiotietoisesti esille.

Draamantutkija Hannah Brown laati aikoinaan Sydney Theatre Companylle ytimekkään tiivistyksen tekijöistä, joista tunnistaa lapsille suunnatun teatteriesityksen. Brownin mukaan lastenteatteri on teatterin hybridimuoto, jossa suositaan lajityyppien kirjoa (kuten komediaa ja farssia) ja tietynkaltaisia konventioita, joiden avulla yleisöä aktivoidaan ja tuodaan mukaan esitykseen. 

Lastenteatterissa ei olla kuitenkaan niin tarkkoja siitä, miten hyvin muoto pitää kutinsa. Se voi olla samaan aikaan musikaalia ja nukketeatteria, mielikuvitusta, sadunomaisuutta ja realismia. Kun lastenteatteri on suunnattu paitsi lapsille myös esitystä lasten kanssa katsomaan saapuville aikuisille, esityksiin on tavaksi tullut liittää myös jokin "syvempi sanoma", "opetus" tms.

Tärkeintä Brownin mukaan on se, että lapsi pystyy identifioimaan itsensä siihen, mitä lavalla tapahtuu. Roolihenkilöiden ja yleisön välille rakentuu siten empaattinen yhteys, jota vahvistetaan visuaalisin keinoin. Kun tarina on mielenkiintoinen ja mielikuvitusta ruokkiva, esityksen rytmi on riittävän nopea ja vuorovaikutuksellinen, lopputuloksen pitäisi vakuuttaa niin isot kuin pienet.

Grus Grus Teatterin Perästä kuuluu noudattaa sangen hyvin noita Brownin laatimia "ohjeita". Kaksi hassua klovnia, joilla on hassut nimet (Ripuliina ja Stoppe von Umme) nostattavat ainakin aikuisessa hymyä huuleen. Näiden asiantuntijaluennosta löytyy myös ajoittain herkullista besserwisserwismin parodiaa. Kun heti päästään ihmiskurjan alapäätoimintoihin ja pissa-kakka-huumorin äärelle, lapsetkin pääsevät tuomaan oman lisänsä pientä salia päräyttävään äänimaailmaan. Musiikkia ei ole unohdettu ja sinänsä säästeliäästä rekvisiitasta löytyy muutama hekotuksen heruttava helmi.

Ja onhan sitä asiaakin. Ravinnon kulkua seurataan aivoista vatsaan ja suolistoon, klovneriaa unohtamatta, joten eiköhän meille kaikille tuttu asia tule vieläkin tutummaksi. Lastenteatterin klassikkoa tässä ei tehdä. Mutta ehkä tämäkin esitys on kaikessa iloisuudessaan ja elossaan manifestin peräänkuuluttama "sijoitus tulevaisuuteen", jos sen syvyys haihtuu kuin pieru Saharaan.