Varjo- eli siluettiteatterin historia ulottuu parintuhannen vuoden taakse, mutta aika ajoin siihen saattaa törmätä vielä tänäänkin. Kuten Elviira Davidowin ja työryhmän toteutukseen Oscar Wilden satuklassikosta Onnellinen prinssi. Aikuisille suunnattua näytelmää esitettiin lyhyen aikaa Turun kaupunginteatterin pienimmästä pienimmällä näyttämöllä, Sopukassa 15.-22.5.2024.
Wilden (1854-1900) suhteellisen suppeassa tuotannossa kestävimpiä ovat olleet 1890-luvulla kirjoitetut satiiriset näytelmät, joissa Wilden persoonaankin kytketty verbaalinen taituruus (anekdootit ja sutkaukset) pääsee parhaiten oikeuksiin. Nämä ranskalaisesta farssista mallia ottaneet seurapiirikomediat (joista tunnetuimmat ja edelleen esitetyimmät ovat Ihanneaviomies sekä Sulhaseni Ernest) olivat sangen suosittuja ja nostivat Wilden kuuluisuuteen. Näytelmien ohella Wilde julkaisi yhden romaanin (Dorian Grayn muotokuva, 1891), runoelmia sekä lukuisia lehti- ja proosakirjoituksia.
Wildelle ominainen pisteliäs ironia ulottuu myös hänen vähemmän tunnettuun satutuotantoonsa. Wilde edusti monin tavoin romantiikan aikakauden taiteilijaihannetta yleistä paheksuntaa herättävine elintapoineen, mutta myös viehtymyksellään allegoriaan, vertauskuvalliseen esitystapaan. Eivätkä kirjailijan sadut poikkea tästä hänelle ominaisesta asenteesta. Näiden kahtena erillisteoksena aikoinaan julkaistujen satujen yleisönä on helpompi kuvitella aikuiset kuin lapset. Satumaailmaan sisältyvät maagiset elementit tulevat läsnäoleviksi, ihmeitä tapahtuu, kuninkaat, prinsessat ja puhuvat eläimet tai hahmot tulevat tutuiksi, mutta rivien välistä löytyy mukavasti tilaa ironialle ja muille aikuisten elämää määrittävälle vääräleukaisuudelle.
Wilden yhdeksästä sadusta Onnellisesta prinssistä on tullut mukailluin ja sovitetuin. Lukuisat elokuva-, näytelmä- ja piirrosversiot ovat pitäneet tarinaa hengissä. Eikä satu huonosti toimi edelleenkään, ihan vain luettuna, hiljaa itsekseen tai ääneen toisille. Isojen teemojen - rakkaus, pyytettömyys, ystävyys, uhrautuminen - kannattelema kertomus sisältää myös saduille tunnistettavia kerronnallisia elementtejä, joista erilaisten tehtävien, haasteiden suorittaminen lienee se tutuin.
Davidowin ja työryhmän varjoteatteriversio on sympaattisen pienimuotoinen toteutus, jossa tarinan ympärille on haettu yhtymäkohtia ajastamme sota- ym. uutisoineen. Esityksen käynnistys, jossa katsojat tuodaan tilaan kuuntelemaan yhdessä kahden esiintyjän kanssa radion suoraa uutislähetystä, karkottaa kuvitteellisuuden lumouksen jonnekin kauaksi tai odottamaan sen saapumista. Ensi-illassa saimme tiedon Slovakian pääministerin murhayrityksestä, joten arjen kauheudet hyökyivät saman tien päälle.
Wilden satu toimii, kuten sadut yleensä, myös ilman allegorian avaamista. Siinä mielessä esityksen sisälle laadittu sivujuoni parhaillaan käynnissä olevista sodista ja hirmuteoista, niiden aiheuttamasta ahdistuksesta ja lamaannuttavasta vaikutuksesta, avasi turhankin syvän railon kuvitteellisen tarinan ja todellisuuden välille. Kun kuilu oli avattu, sen ylitse oli vaikea enää hypätä.
Mutta kyllä sieltä toiseltakin reunalta saattoi sentään nähdä, miten valon ja varjon leikki kannattelee tarinaa, miltä näyttää rakastuneen pääskysen tanssi kankaalla, kuinka ihmisten pahat puheet kuultavat ohuiden rautalankakasvojen alta ja kuinka onnellisen prinssin patsas herää eloon, kurkottelee taivaita, vajoaa ja kohoaa, kun kaikki, mitä on saatu, on annettu.
Kommentit
Lähetä kommentti