"Ei ole mitään sen typerämpää kuin esittää Shakespearea ikään kuin hän kirjoittaisi selkeää tekstiä." Tämän totesi Bertolt Brecht noin sata vuotta sitten. Juuri valmistunut kuunnelmaversio Macbethista oli tuolloin (1927) saanut hänet pohtimaan brittibardin erinomaisuutta. Lopputulema Brechtillä oli toki se, että niin epäselvä ja puutteellinen kuin kyseinen näytelmä onkin toiminnan ja tarinankulun kannalta (puhumattakaan "noitien höpinästä"), Shakespeare onnistuu juuri siinä tavoittamaan elämän sattumanvaraisuuden. Brechtille Shakespeare, ja erityisesti Macbeth , on "luonnostaan epäselvä" näytelmä, ja ainoa oikea tapa tuoda tämä näkyväksi on tehdä se eeppisellä tyylillä.* Kari Heiskasen Turkuun ohjaama Macbeth ei ehkä tietoisesti, loppuun asti tai ainakaan ryppyotsaisesti seuraa brechtiläisen teatterin jalanjälkiä, mutta esityksen kuluessa toteutetut tunnelmaa ja tarinankerronnan yhtenäisyyttä rikkovat efektit tuovat sen osallistavan teatterin alkujuuril...
Sivutekstejä teatterista
