Turun kansainvälinen nukketeatterifestivaali TIP tuli ja meni ja jätti jälleen kerran jälkeensä ansiokkaan määrän korkeatasoisia esityksiä. Nyt jo kahdettatoista kertaa järjestettävää tapahtumaa raamittivat aikuisille ja lapsille suunnatut kymmenet nukketeatteriesitykset. Esityksiä nähtiin marraskuun ensimmäisellä viikolla eri puolilla kaupunkia, Manillan vanhasta viinatehtaasta, Tehdas-teatteriin ja Turun kaupunginteatteriin. Etäyhteydellä toteutettiin keskustelutilaisuus nuketuksesta ja ohjelmaan mahtui myös englanninkielinen työpaja, jossa festivaalin teeman mukaisesti harjoiteltiin musiikin, äänen ja rytmin liittämistä osaksi teatteriesitystä.
Nukketeatterista on, kiitos nukketeatterin yhteistyöverkoston, Aura of Puppetsin ansiokkaan työn, tullut viimeisten vuosien aikana sangen tuttu osa Turun teatterielämää. Itsenäisten nukketeatteriesitysten ohella nuketusta on onnistuneesti liitetty "normaaliin" teatteriin, kuten Kalevalan (Åbo Svenska Teater) tai Babe - urhean possun (Turun kaupunginteatteri) nähneet muistavat. Turkua voineekin ilmeisen huolettomasti kutsua maamme nukketeatteripääkaupungiksi, josta nykynukketeatterin sanoma leviää tehokkaasti myös muualle Suomeen, ulkomaita myöten.
Taiteenlajina nukketeatteri tuo onnistuessaan esitykseen magiikkaa, jossa rekvisiitta herää eloon ja ihminen häipyy taustalle. Katsojalle nukke on hetken aikaa hengittävä, ajatteleva, toimiva olio, jonka palautuminen esityksen päättyessä kuin omaa tahtoa vailla olevaksi esineeksi aina hämmentää, ja tekee ajoittain myös surulliseksi. "Nukke ei ole pelkästään esiintyjä nukettajansa käsissä, vaan nuket ja nukketeatterilliset elementit elävät näyttämöllä ja luovat oman hersyvän, rytmisen, soivan ja musiikillisen maailmansa", kuten TIPin taiteelliset johtajat, Roosa Halme, Anna Nekrassova ja Outi Sippola festivaalin ohjelmalehtisessä toteavat.
Taika siis syntyy, jos sille vain antaa mahdollisuuden.
Teatteri Qo on suomalais-ranskalainen esittävän taiteen ryhmä, joka yhdistää nukketeatteria poeettis-poliittiseen sanomaan. TIP-festivaalilla heiltä nähtiin esitys runoilija Elvi Sinervon ja venäläissyntyisen kirjailijan Irene Nemirovskyn kuvitteellisesta kohtaamisesta. Pilvien paino oli tunnin kestävä esitys kahdesta taiteilijasta yksilön selviytymisen kannalta mahdottomien historiallisten tapahtumien pyörteessä. Nemirovsky koki kohtalonsa Auschwitzin keskitysleirissä, Sinervolle syytteet maanpetoksesta ja kärsitty kolmen vuoden vankeustuomio 40-luvun Suomessa antoivat suuntaa myös hänen myöhemmälle poliittiselle ja kirjalliselle toiminnalleen.
Pilvien paino etenee lyhyiden katkelmallisten kohtausten rytmittämänä, joissa nukketeatterille ominaiset elementit tukevat tarinankerrontaa. Nukkien käteen asetetut suurikokoiset kynät ilmentävät kirjoittamisen tarvetta ja pakkoa ja toisaalta kirjoitetun sanan painoarvoa. Näyttämölle asetetut valtavat, kahisevat paperit, joita hypistellään, joihin kirjoitetaan, joita rypistetään, joiden päällä kävellään, ovat se valtakunta, jossa molemmat katsovat voivansa elää. Kirjapinojen ja kirjojen taustalta nousevat hahmot, itkevä lapsi tai piippua polttava mies, sekä huudot ja äänet kuvastavat maailmaa, jonka voi niin halutessaan sulkea ja siirtää syrjään, kuin kirjat jonnekin hyllylle. Riivityt oksat ja niille ripustetut sanat kuvastavat nekin kirjailijuuden korpimaisemaa. Näiltä osin näytelmä asettuu ja istuu luontevasti, ja luovalla otteella, lajityyppiinsä.
Esitys on intensiivinen, verkkainen ja kaikessa näkyy, että myös tarkkaan harkittu ja ajateltu. Näyttämöllä sekä Perrine Ferrafiat (Nemirovsky) että Mila Nirhamo (Sinervo) tekevät sisäistettyä työtä, josta kumpuaa katsomoon asti henkilöiden traaginen kohtalo ja yleisempikin huomio palosta taiteen tekemiseen vaikeissa olosuhteissa.
Mutta se, mikä esityksestä jää kuin varjoksi tai taustalle, ovat nuo kirjailijoita kuvastavat pienikokokoiset nuket. Molemmilla niillä on omat, fyysistä kokoaan muistuttavat minimaaliset tuokionsa, jolloin ne heräävät nukettajiensa käsissä hetkeksi eloon. Mutta nuo hetket ovat kovin lyhyitä ja antavat vain kapean kurkistuksen siihen, mikä olisi voinut antaa kokonaisuudelle vieläkin koskettavamman tulkinnan - tai ehkä vienyt sitä kokonaan uuteen suuntaan.
Kun esitys päättyi ja oli aika kiittää, nuket ovat ne, jotka eivät koskaan saapuneet aplodien äärelle. Niitä tuli sääli ja hieman myös ikävä.
Pilvien paino. Käsikirjoitus, ohjaus, lavastus: Mila Nirhamo. Kantaesitys Helsingissä Caisassa 25.3.2020.
Kommentit
Lähetä kommentti