Kalevala, Kivi ja Linna ovat suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin betonijalkaa, ja vaikka perustaa jyrsitään aika ajoin, se tuntuu kestävän. Kuten nyt esimerkiksi Teatteri Vanhan Jukon ja Turun kaupunginteatterin yhteistuotannon, jossa nyrhitään Tuntematonta sotilasta nuorta energiaa säästämättä. Lopputulos on komea pytinki, jota sietää ihailla läheltä ja kaukaa.
Linnan kuvaus talvi- ja jatkosodan tapahtumista itärajamme tuntumassa laadittiin aikoinaan purevaksi ja romaanimuotoon puetuksi tarinaksi ihmisen karusta osasta, kun sota repii unelmilta siivet ja ihmisen pimeä mieli tarttuu kiinni helmaan. Tuntemattoman sotilaan alkuperäisessä käsikirjoituksessa Linnan syyttävä sormi tökki ylempää upseeristoa, armeijaa ja ylipäätään sodan aiheuttamaa ja tappamisen tuottamaa moraalikatoa.
1954 julkaistuun, joiltakin osin sensuroituun romaaniversioon, sisältyi siihenkin siinä määrin riittävä määrä kriittistä aineistoa, että se sai yhtä monet hurraamaan kuin pahoittamaan mielensä. Toini Havu moitti Helsingin Sanomissa Linnaa siitä, että tämä kirjoittaa "yksinomaan sammakkoperspektiivistä, ahtaasta sektorista ja kaikkein suppeimmasta näkökulmasta". Havu myös epäili, että kirjailija ei ole "vapautunut purnaajan sodanaikaisista aggressioista", jotka saavat tämän mustamaalaaman sodanjohtoa niin häpeilemättä.
Vaikka Havu kritiikissään pitää Linnaa "loistavana tyyliniekkana", hänen arvionsa on sittemmin aseteltu samaan (roska)koriin Aleksis Kiven teilaajan, August Alhqvistin kanssa. Kritiikin kuoppaisilla poluilla kompastelevia on toki muitakin, ja aika tekee tehtävänsä. Tänään Linna on tunnustettu klassikko, jonka ruohonjuuritason näkökulma historiallisiin tapahtumiin ei ole menettänyt terävyyttään.
Teatteri Vanhan Jukon työryhmä on ottanut sovituksensa lähtökohdaksi vuonna 2000 julkaistun lyhentämättömän version Linnan romaanista (Sotaromaani). Kokonaisuus painottuu näin ehkä hieman enemmän tuttua tarinaa ironisen ja yhteiskuntakriittisen välimatkan päästä tarkastelevaan kerrontaan. Mutta vieläkin suuremmat muutokset on saatu aikaan kohtauksia painottamalla, jättämällä monia pois ja tekemällä kokonaisuuteen draamallisia lisäyksiä.
Juho Mantereen laatimassa dramaturgiassa näyttämölle tuodaan monet romaanin synkimmät hetket. Riitaojan kohtalo pelokkaana ja kiusattuna on yksi satuttavimmista, kuten myös alikersantti Lehdon leppymätöntä katkeruutta ilmentävä olemus. Viha upseereita, turhaa pokkurointia ja isänmaallista sotafraseologiaa kohtaan ei jää epäselväksi. Lyhyet kohtaukset, joissa Linnan kirjoittamat henkilöt piipahtavat hetkeksi tai viivähtävät toviksi, rytmittävät kokonaisuutta.
Mantere on uskollinen Linnan teoksesta huokuvalle inhimillisyydelle. Myös tässä hyödynnetään Havun moitiskelemaa sammakkoperspektiiviä ja onnistutaan ulottamaan se nykyhetkeen. Linnan ajan myötä jo hieman karikatyyreiksi muodostuneet henkilöt repliikkejä ja sananparsia myöten ovat yhteistä mytologiaamme, jonka pohjalta voi suunnistaa minne tahansa.
Esityksessä kuljetaan romaanin ulkoa sen sisälle, ja takaisin. Neljän näyttelijän (Annika Hartikka, Minja Koski, Olli Riipinen, Esa-Matti Smolander) lukuisten roolinottojen kautta milloin resitoidaan tekstiä, koivunkannolla istuen ulkopuolisen kertojan silmin, milloin hypätään suoraan sisälle verevien hahmojen nahkoihin. Kaikki tapahtuu katsojan silmien edessä, vähäisellä rekvisiitalla, keskittyen enemmän gestiikkaan ja ilmaisuun. Alikersantti Rokan romaanissakin julma tappokohtaus näyttäytyy groteskina ilmapallotanssina, niskuroinnista rankaistujen Golgatalle asettautuminen on mukana sekin, tosin hieman uudella tvistillä.
Teatteri Vanhan Jukon esityksessä uusi kohtaa vanhan. Nuoret näyttelijät kiertävät, juoksevat kuin hengen hädässä, tai muuten vain kuntoillakseen, ympyrää, elämänkehää. Taustalla soivat nykyiskelmät, jotka omalla, mykistävällä tavallaan kommentoivat näyttämöllä nähtyjä kohtauksia. Modernisoinnin voi tehdä näinkin, osoittelematta, julistamatta, lyhyen ironisen välimatkan takaa. Nykyaikaan vietynä tämä kaikki näyttäytyy ajankohtaisena ja tuoreelta. Noin ne nuoret tänäänkin, jossakin päin maailmaa, ihan lähellä.
Menneenä syksynä Red Nose Company toi onnistuneesti nähtävillemme päivitettyä Aleksis Kiveä. Samaa tekemisen riemua ja näkemyksen syvyyttä löytyy myös Teatteri Vanhan Jukon Tuntemattomasta sotilaasta. Lahdesta Turkuun saapunut esitys on vielä täällä maaliskuun ajan. Kiirehtikää!
Kommentit
Lähetä kommentti