Parenteeseja

Peto päästettiin irti Saksan Leipzigissa keväällä 1930, kun ooppera  Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho  sai ensiesityksensä. Ensitahdeista oli tuskin päästy, kun vihellyskonsertin jälkeen heiluivat nyrkit, yliopisto-opiskelijat ottivat yhteen työläistappelijoiden kanssa ja saliin pillien ja pamppujen kanssa rynnänneet poliisivoimat viimeistelivät yleisen paniikin. Tästä eteenpäin suosion saanutta oopperaa esitettiin ympäri maata viranomaisten valvovan katseen alla. Vastaanotto oli toki hillitympi Turun kaupunginteatterissa lähes sata vuotta myöhemmin , mutta myönteisen sivistyneen suosionosoitusten takana saattaa edelleen lymytä kapinan peikko. Siksi hyvin  Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin yhteistyönä aikoinaan syntynyt ooppera tavoittaa myös oman, kyynisyyttä hohkavan  zeitgeistimme , jossa vallitsee tyytymättömyys nykyhetkeen ja pelko huomisesta.  Brechtin kohdalla oikeistovoimien ja vasemmiston vastakkainasettelua kärjistäviin teatteritekoihin oli jo tuoll...

Kun teksti puhuu yhtä ja näyttelijä toista, ristiriita herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Näin kävi itselleni Juha Itkosen kirjoittaman Sivuraiteen ensi-illassa Turussa 26.3. Henkilöiden fyysiset eleet, tärisevät raajat, liioitellut ilmeet, repliikkien välistä nousevat sanattomat örähdykset, koko miiminen paletti näyttäytyi kummalliselta arkiseen, joskin ilmeisen kiusalliseen kanssakäyntiin viittaavan tekstin kanssa. Katsonko komediaa, farssia vai epäonnistuneen parisuhteen oudolla tavalla intimiä tilitystä? Itkosen näytelmän monipolvinen historia antaa ehkä oman selityksensä. Siinä mennään kuuden vuoden takaiseen aikaan, kun kirjailija valmisteli näytelmää tilaustyönä kahdelle teatterille. Sitten tuli korona, stoppi ja tekstin uudelleen herätys, tällä kertaa kuunnelmana, ja vuosi 2024. Näyttämöversio nähtiin lopulta Lahden kaupunginteatterissa helmikuussa 2026. Näin näyttämölle kirjoitetusta tekstistä tuli kuunnelma ja kuunnelmasta taasen näytelmä. Tuotantomatkan varrelle ...