Anu Kaajan kehuttuun ja palkittuun esikoisromaaniin Leda (Teos, 2017) perustuva nukketeatteriesitys Turun kaupunginteatterissa peilaa alkuteoksen monikerroksisuutta vaivattomasti ja hallitusti. Antiikin myytti jumalasta joutsenen hahmossa viettelemässä Spartan kuninkaan puolisoa kulkeutuu 1700-luvun koristeellisen hovikulttuurin kautta meidän päiviimme tarinaa itsetietoisen kurantisti johtavan kertojan toimesta. Romaanissa tämä kirjeitä rustaava naiskertoja on tosin esityksessä vaihtunut mieshahmoa muistuttavaksi aateliseksi, mutta asenteet ja asetelmat ovat samat: kipu ja kiima ovat kolikon kaksi puolta.
Leda on hieman kuin ranskalaisen de Laclos'n kirjeromaani Vaarallisia suhteita (1782), josta Christopher Hampton laati 1980-luvulla näytelmän ja Stephen Frears myöhemmin menestyksekkään elokuvaversion. Näissä markiisien, varakreivien ja punahuulisten ja -poskisten, pakkelia pölyävien peruukkien maailma näyttäytyy petosten, pettämisten, kieroilujen ja kiertoilmauksiin kätketyn väkivallan sekasotkuna. Kaikki on joko kuvitelmaa, teeskentelyä tai harjoiteltujen ja tarkoin varjeltujen kulissien ylläpitoa, eivätkä aidot tunteet saata kuin vain pilkahtaa pilkallisten pistopuheiden välistä.
Kirjeromaani, ja sen suosio, taipuu muotona hyvin kuvastamaan 1700-luvun maailmaa, jonka sanotaan käynnistäneen modernien yhteiskuntien kehityksen. Minuuden tai minuuksien eri projektiot saavat ilmaisunsa itseään avoimesti tai peitetysti kuvailevien kirjoitusten sisällöissä. Katse on kokonaan kiinnittynyt sisäänpäin, josta se esittää itseään katsomassa ulospäin.
Kaajan romaani, jota on kuvattu myös "feministiseksi metafiktioksi", vie kertomuksen lopulta yhä absurdimpaan muotoon, kun aikakaudet ja tarinat sekoittuvat toisiinsa ja mukaan tulee tahattomia (tai tahallisia) sanalipsahduksia ja tyylirikkoja. Samalla tavoin Turussa Sopukan intiimi tila täyttyy reilun tunnin esityksen jälkeen pumpattavista barbaroista tai joutsenhahmoisesta uimarenkaasta, jolloin romaanista löytyvä, kerrontaa ironisoiva ote saa näin näyttämöllisen toteutuksen.
Eikä vähäisessä roolissa ole nukettajien tapa ilmeillä ja eleillä viedä esitystä tunnelmasta toiseen, ikään kuin tiputtaen pöyhkeilevää ja monisanaista kertojanukkea itselleen tekemästä roolista.
Turun alueen nukketeatteritoimijoiden yhteistuotantona syntynyt esitys on repivän hauskaa ja raadollista, rytmiltään hallittua, visuaalisesti minimalistista, modernia nukketeatteria, jossa kuitenkin sanat ovat pääosassa. Kaajan romaanin kekseliäitä ilmaisuja tulviva kieli toimii ennen kaikkea toteutetuksessa pääosissa olevan työryhmän (Sirpa Järvenpää, Reetta Moilanen, Riina Tikkanen, Maija Westerholm) ansiosta. Tekemisestä huokuu teknistä suvereniteettiä ja energiaa ja ehkä myös ymmärtäväistä sääliä älyynsä rakastuneesta ja kunniastaan tarkasta kertojanukesta.
Kommentit
Lähetä kommentti