Parenteeseja

Anu Kaajan kehuttuun ja palkittuun esikoisromaaniin Leda (Teos, 2017) perustuva nukketeatteriesitys Turun kaupunginteatterissa peilaa alkuteoksen monikerroksisuutta vaivattomasti ja hallitusti. Antiikin myytti jumalasta joutsenen hahmossa viettelemässä Spartan kuninkaan puolisoa kulkeutuu 1700-luvun koristeellisen hovikulttuurin kautta meidän päiviimme tarinaa itsetietoisen kurantisti johtavan kertojan toimesta. Romaanissa tämä kirjeitä rustaava naiskertoja on tosin esityksessä vaihtunut mieshahmoa muistuttavaksi aateliseksi, mutta asenteet ja asetelmat ovat samat: kipu ja kiima ovat kolikon kaksi puolta.   Leda on hieman kuin ranskalaisen de Laclos 'n kirjeromaani Vaarallisia suhteita (1782), josta Christopher Hampton laati 1980-luvulla näytelmän ja Stephen Frears myöhemmin menestyksekkään elokuvaversion. Näissä markiisien, varakreivien ja punahuulisten ja -poskisten, pakkelia pölyävien peruukkien maailma näyttäytyy petosten, pettämisten, kieroilujen ja kiertoilmauksiin kätk...

Kun esityksen ohjelmalehtisessä lukee, että kyseessä on "traaginen tarina", jossa on "niin onneton loppu", odotukset saattavat ohjata meitä harhaan. Vasta esityksen nähtyään ymmärtää, että näytelmän saatesanoiksi laaditut kuvaukset olivat ironiaa, kieleen kätkettyä monitulkintaisuutta. Nälkä ei siis ole traaginen tarina, eikä siinä ole onneton loppu - vaikka onkin. Ironia, sanotun ja tarkoitetun välinen ristiriita on humoristisen esittämisen peruskauraa. Se osuu, jos on osuakseen. Aura of Puppetsin tulkinta Bram Stokerin Draculasta uppoaa kyllä. Viktoriaanisen ajan kauhuromaaniklassikko oli jo ilmestyessään (1897) ladattu täyteen yhteiskunnan sopivaisuusnormeja kyseenalaistavia kaksoismerkityksiä, joten lienee vain sopivaa, että tätä tarinaa jatketaan tänään samalla periaatteella. Kaikki se, mitä on tässä ja nyt, ei välttämättä tarkoita sitä, miltä se nyt näyttää. Alkuperäinen Dracula oli aidosti traaginen, hurja, kauhistuttavan kamala, ravisuttava tarina...