Parenteeseja

Kaupunginteatterin kevään ohjelmistosta löytyy yksi ranskalaisen Florian Zellerin (s. 1979) hittinäytelmistä, Äiti . Perhetrilogian tunnetuin osa lienee edelleen Isä , joka nousi Zellerin ohjaamana ja käsikirjoittamana elokuvaversiona Oscar-kategoriaan. Mutta Äiti oli se ensimmäinen menestys ja sarjan päättävä Poika (2018) kerää parhaillaan kehuja ympäri maailmaa ja nähtäneen piakkoin myös valkokankaalla.  Zeller oli kerännyt mainetta kirjailijana kotimaassaan jo ennen ylistettyjä draamojaan. Kolmannella romaanillaan La Fascination du pire (2004) hän voitti Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon (Goncourt) ja pari vuotta myöhemmin näytelmät alkoivat nekin kerätä kunniaa. 2010 ensi-iltaan noussut Äiti sai vuoden parhaan näytelmän ehdokkuuden kisassa (Molière-palkinto), jonka Zeller oli voittanut jo kerran aiemmin. Isä (2012) oli Zellerin käyntikortti ja matkalippu Pariisista Lontooseen ja Broadwaylle. Saapuessaan englanninkielisille näyttämöille 2014 se oli jopa siinä m...

Turun ja Tampereen teattereiden yhteistuotantona esitettävä Kaksi paavia lienee meistä useammille tutumpi elokuvana kuin näytelmänä. Sen ydin tiivistyy mainiosti ohjaaja Tiina Puumalaisen käsiohjelmaan kirjaamaan mietelmään: "Yksin voi kyllä puhua, mutta ei keskustella." Uusiseelantilaisen Anthony McCartenin kirjoittamassa näytelmässä on tietenkin mukana muutakin kuin keskusteluyhteyden löytämistä näkemyksiltään vastakkaisten ihmisten välillä. Katolista kirkkoa järisytti 2013 kaikkien muiden pinnalla olevien skandaalien ja ristiriitojen (pedofilia-syytteet, verosotkut, kirkon suhtautuminen ehkäisyyn, homoseksuaalisuuteen ja pappien selibaattilupaukseen) ohella silloisen paavin toivomus eläköityä virasta, josta ei yleensä ollut tapana lähteä kuin hautaan saatettuna. Näistä dramaattisista lähtökohdista McCarten laati näytelmän, jossa etualalle nousevat kuitenkin peri-inhimilliset ja yksilölliset kysymykset riittämättömyyden tunteesta, syyllisyydestä, luopumisesta, uusien ha...

Miesten puheet ovat pääosassa Veikko Huovisen romaanissa Lampaansyöjä t (1970). Miesten puheista koostui myös kaupunginteatterin Sopukassa vieraillut dramatisointi teoksesta. Valtteri Halisevan , Jussi Lankosken ja työryhmän laatima puolitoistatuntinen sisällyttää esitykseensä alkuperäisteoksen karvoineen kaikkineen.  Huovisen teos tunnetaan parhaiten sen pohjalta laaditusta elokuvasta (1972), jossa aikansa suosikkinäyttelijät, Leo Lastumäki ja Heikki Kinnunen esittivät tarinan hyväntahtoisia ja suulaita päähenkilöitä, Sepeä ja Valtteria. Kahden "koirasihmisen" retkellä ammutaan ja syödään muutama lammas, ollaan siis "laillisen yhteiskunnan ulkopuolella", kuten kirjailija romaaninsa saatesanoissa toteaa. Ulkonaista juonta kuljetetaan viinanjuonnin ja miesten juttujen keralla päätökseen, jossa kaverukset heittävät toisilleen miehisen lämpöiset hyvästit. "Käteltiin. Sanottiin, että pidähän yhteyttä ja soittelehan joskus." Huovinen itse aikoinaan pyyteli...