Taiteessa lajityyppien sekoitukset tuottavat yleensä yllätyksiä ja nyrjäyttävät vastaanoton. Satu Rasilan kirjoittama ja ohjaama Ilman sinua on aikoinaan lähtenyt liikkeelle kuunnelmana ja edennyt tänä keväänä näyttämötoteutukseen asti. Puheeseen, dialogiin perustuvasta muodosta on rakentunut toiminnallinen draama, henkilöt ovat heränneet henkiin ja astuneet yleisön eteen.
Käsiohjelmassa Rasila kertoo motiiveistaan muokata kuunnelmasta draamaa tarpeellaan "tietää tämän nelikon kriisistä enemmän". Uteliaisuus ajoi toistamiseen tarinan äärelle, näiden elämänkriisien kanssa kamppailevien, tuosta "elämänmylläkästä" vauhtia ottavien henkilöiden sisuksiin. Kun parisuhteen uskottomuus lihallistuu näyttämölle, kuunnelmaversion suorapuheisuus kohtaa teatterintekemisen fyysiset olosuhteet. Nyt ei enää vain kuunnella, nyt myös katsotaan, nähdään ja ollaan katsottavana.
Ilman sinua nyrjäyttää näin muodon tasolla, mutta kuljettaa myös draamallisesti tunnelmasta toiseen. Marin (Minna Hämäläinen), Panun (Mikko Kouki), Johannan (Sonja Pajunoja) ja Patrikin (Eino Heiskanen) keskinäinen sanallinen ja fyysinenkin kisailu on vakavasta aiheesta huolimatta ehkä enemmän komediaa kuin tragediaa, tai sitten ei. Traagiset tekijät karvaine lapsuudenkokemuksineen, puhumattakaan petetyksi tulemisesta, kostosta, vihasta ja surusta muuntuvat silmänräpäyksessä farssin kielelle, lapsellisten reagointitapojen tai ihmistä huvittavalla tavalla myllertävien viettien kavalkadiksi. Kun parisuhteessa sattuu ja tapahtuu, elämän "kaikki tyylilajit" otetaan käyttöön, kuten Rasila aihettaan valottaa.
Rasilan näytelmä käsittelee vakavaa, surullistakin aihetta ihmisen perusluonteita peraten, kuin Molière ikään. Näyttämön betonibrutalistisessa miljöössä henkilöt on verhottu siniseen, punaiseen, vihreään ja ruskeaan. Voimaa ja menestystä huokuva hukkuu intohimon ja viettien punaiseen, harmoniaa ja tasapainoa hakeva löytää hetkellisen turvan beigensävyisestä satamasta. Näytelmän valkeaan puettu sivuhahmo (Ulla Reinikainen) luo lukuisine roolituksineen kipuilevan nelikon keskelle kuin keitaan, jonka rauhaan rakentuu parannuksen ja uuden alun mahdollisuus.
Värisymboliikka on läsnä, mutta ei tyrkyllä. Toisistaan selkeästi erottautuvine tyyppeineen aikamme marit, panut, johannat ja patrikit ovat tunnistettavasti läsnä, ja heidän keskinäinen sanailunsa kulkee vauhdikkaasti myötähäpeän ja -tunnon rekisteriä ylös ja alas. Parisuhde on taitolaji, jossa ei jaeta tyylipisteitä. Omille jaloille laskeutumisessa on jo haastetta riittämiin.
Kommentit
Lähetä kommentti