Siirry pääsisältöön

Cabaret, kerran jos toisenkin!

Cabaret'n edellinen Turun valloitus tapahtui syksyllä 2020. Koronan aiheuttamien rajoitustoimenpiteiden takia se joutui kohta vetäytymään, ennen kuin oli päässyt edes kunnolla alkuun. Kun musikaali syksyllä 2023 otettiin uudestaan teatterin ohjelmistoon, vastaanotto oli yhtä riemullinen ja riehakas. Jos Jakob Höglundin ohjaama esitys vei kolme vuotta sitten kriitikoilta ja katsojilta pikkusormen, nyt se vei koko käden, eikä vain sitä vaan koko kropan.

Uusintakierroksella, ja osin uusintaroolituksella oleva Cabaret on, jos mahdollista, vieläkin intensiivisempi, hävyttömämpi, rohkeampi ja itsevarmempi. Amerikkalaisen kirjailijanalun kokemukset 1930-luvun paheellisessa ja natsismin aamunkoittoon heräävässä Berliinissä on edelleen se tarinallinen pohja, jolle musikaali on rakennettu. Mutta tuntuu siltä kuin Kit Kat Club, tuo kuvitteellinen ja kaikkia moraalisia sovinnaisuuksia uhmaava yökerho, olisi puristanut itsestään loputkin sisutipat. Eikä vähiten keskeisenä hahmona häärivän seremoniamestarin (Miiko Toiviainen) suvereenin esiintymisen ansiosta. 

Laulut, sävelmät, tanssit erottuvat punasävyisestä kokonaisuudesta aiempaa kirkkaammin. Muusikoiden, tanssijoiden, koko ensemblen yhdessä tekeminen, energia tarttui silloin ja se tarttuu nyt. Eikä kolmen vuoden takainen, pakkasaamuun meidät tänään herättävä maailma ole kovinkaan toisenlainen kuin se oli Cabaret'n edellisellä esityskaudella. Meillä on edelleen paljon aihetta huoleen ja paljon voitettavaa. Minkä Cabaret omalla esityksellisellä vastaansanomattomuudellaan myös osoittaa.

Kaksi kertaa Cabaret on nyt valloittanut Turun 2020-luvulla. Vielä on muutamia esityksiä jäljellä. Tiedän heitä, jotka ovat sen nähneet useamman kerran (13 lienee jonkin sortin ennätys). Mutta kun teatterin taika on siinä, että jokainen esitys on aina ainutkertainen, miksi ihmetellä näitä sarjakatsojia. Turun Cabaret kestää niin yhden kuin toisenkin, ja miksei vielä sen 14. katsomisen.

 


  

Kommentit