Suomen Teatterit ry toteutti jäsenistölleen keväällä 2025 kyselyn rahoitusleikkausten vaikutuksesta teattereiden toimintaan. Suurin osa vastaajista näki tulevaisuuden synkkänä ja nykytilanteenkin kestämättömänä. Ohjelmistoa on jouduttu supistamaan, kiertueita peruutettu, välttämättömiä remontteja siirretty, rekrytoinnit kielletty ja henkilöstöä lomautettu. Alan tuntoja kuvastanee erään vastaajan sarkastinen kommentti: "Löysässä hirressä roikkuessa sitä toivoo pääsevänsä ehjin nahoin alas, eikä ehdi ajatella suuria suunnitelmia."
Teatterialan ahdinko ei poikkea merkittävästi suomalaisen työelämän kokonaiskuvasta, josta itsekukin lienee saanut omakohtaisia kokemuksia. Tältä pohjalta Turun kaupunginteatterin Sohva - Työpaikkakomedia osuu aikaamme kuin sormi suuhun. Tosin nyt jätetään vakavuus sikseen ja haetaan huvittavuutta työyhteisöä jäytävistä asiallisista ja asiattomista intohimoista sekä väärin tulkittujen viestien riemullisesta kakofoniasta.
Mikko Koukin, Satu Rasilan ja Arto Valkaman näpeistä syntynyt farssi keskittyy nimeämättömän teatterin hassunkurisiin tapahtumiin uuden (ja kokemattoman) johtajan (Stefan Karlsson) saapuessa pelastamaan konkurssikypsää kulttuurilaitosta. Pääjuonteena näytelmässä kulkee äksyn ja hermoherkän ohjaajan (Kari-Pekka Toivonen) mahdottomat vaatimukset ensi-iltanäytelmän kynnyksellä. Sohva on tässä se, jota kannetaan ovista ulos ja sisään ja jonka tahrojen kauhduttamaan tai koskemattomaan designkuosiin piintyvät milloin kenenkin tahtotilat.
Sohvan kaksi ensimmäistä näytöstä ovat toistensa peilikuvia. Ensimmäisen näytöksen tapahtumat nähdään myöhemmin toisesta näkökulmasta. Samanaikaisuuden elementti nostaa esille muutaman oivallisen ja tuoreen tilanteen, mutta jää lopulta kuin kertaukseksi aiemmasta. Viimeiseen näytökseen sisältyy Toivosen heittäytyminen despoottiohjaajan nahkoihin. Seitsemän veljestä valmistuu huutamalla, raivoamalla ja epätoivoon vaipumalla.
Kari-Pekka Toivosen ohjaamasta esityksestä löytyy monia pikavauhtia kehiteltyjä henkilökuvia sinnikkään vaativasta luonnenäyttelijästä (Hannes Suominen) Marilyn-fiksaationsa kanssa askartelevaan diivaan (Kirsi Tarvainen). Kun tähän lisätään vielä neljä muutakin eri rooleissa varmaa työtä tekevää näyttelijää (Minna Hämäläinen, Sonja Pajunoja, Kimmo Rasila, Riitta Salminen) suurelle näyttämölle katettu ylöspano on näiltä osin kohdillaan.
Sohva on koominen näytelmä teatterin tekemisestä, ihmisistä esityksen takana ja taustalla. Näytelmä liioittelee ja liihoittelee osin julkisuudestakin tuttujen tai huhupuheina kulkeneiden kaskujen ja tarinoiden äärellä. Laajempaa työelämän tutkaa siitä ei löydy, vaikka aihe olisi sinänsä antanut sille mahdollisuuden. Hörähtely kimpoilee teatterin seiniltä stereotyyppisiin tilanteisiin, joista voi toki löytyä yhtymäkohtia ihmissuhteisiin, mutta ei sen laajemmalle tai syvemmälle.
"Älä jätä mua roikkuu", lauloi jo JVG.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Kommentit
Lähetä kommentti