Parenteeseja

Tekstit syntyvät teksteistä, toisten tekstien ja tarinoiden päälle. Antiikin aikana ja keskiajalla satunnaiset kirjoittajat joutuivat materiaalipulassa joskus raaputtamaan tai pesemään vanhan tekstin uuden tieltä. Monessa tapauksessa pergamentille tai papyrukselle laadittu alkuperäinen kirjoitus jäi kuitenkin osittain näkyville. Vanhempi teksti häämötti uuden alta kuin kummitellakseen jälkipolville. Päällekirjoitus eli palimpsesti on sittemmin omaksuttu osaksi kirjallisuuden teoriaa, missä sillä viitataan teosten moniin merkitystasoihin. Turun kaupunginteatterin Hildur on dramatisointi Satu Rämön kolmesta, vuosina 2022-24 ilmestyneistä Islantiin sijoittuvista rikosromaaneista. Romaanit ovat luettavissa itsenäisinä kokonaisuuksina, vaikka niitä sitoo yhtenäinen tarinakehys. Satu Rasila on laatinut näytelmän käsikirjoituksen, rohkean sovituksen alkuperäistä tekstiä hyödyntäen, mutta myös juonta vapaasti muunnellen. Teatterin lavalla Hildur on näin Rämön romaanien palimpsesti, jonka a

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmän tiedon mukaan muistisairauteen sairastuu Suomessa vuosittain noin 23 000 ihmistä. Tästä, kun mennään parikymmentä vuotta eteenpäin, sairastuneiden kokonaismääräksi arvellaan nykykehityksellä lähemmäs 250 000. Se on enemmän kuin Turun kaupungissa on asukkaita. Siten ranskalaisen Florian Zellerin (s. 1979) näytelmä Isä koskettaa aiheensa puolesta meistä sangen monia, läheltä ja kauempaa löytyvistä ihmiskohtaloista. Kaupunginteatterin pienen näyttämön ilmapiirissä saattoi suorastaan aistia sen, miten näyttämöllä tiputellut muistin ja muistamisen oikkuja kuvastavat repliikit upposivat sulaan maahan. Nykyelämän todellisuuskirjoa tämäkin, elämänhallinnan vähittäinen karkaaminen kauaksi pois. Zellerin näytelmä muistisairauden riivaamasta vanhenevasta miehestä ensiesitettiin jo vuosikymmen sitten (2012). Saattaa hyvin olettaa, että näytelmän ajankohtaisuus ja kirjaimellinen koskettavuus on sittemmin vain tihentynyt. Vaikka muistisairaus on ed

Identiteetin rakentumisen palikoista koottu Tiranan sydän vie katsojan matkalle yksilön kokemusmaailmaan. Sieltä löytyy paljon jaettavaa, mutta myös jotakin aivan erityistä. Tarinoilla paikatut haavat ja arvet tulevat kaikkien nähtäville. Pajtim Statovcin samannimiseen romaaniin perustuva näyttämöllinen sovitus seuraa suhteellisen tarkasti alkuperäisteoksen tapahtumia. Siinäkin ollaan matkalla Albaniasta Italiaan, Pohjois-Amerikan kautta Saksaan, Espanjaan ja Suomeen. Reissua tehdään transsukupuolisen tai sukupuoleltaan moninaisen kertojan kertomana. Synkähköön, väkivaltaiseen, ihmisten raadollisuutta korostavaan vaellukseen tuovat hetken lepoa ja lohtua kertomukset, legendat ja sadut, jotka muokkaantuvat lopulta osaksi kertojan omaa persoonaa. Kun mitään muuta varmaa ei ole, jäljelle jää edes otettujen roolien ja tarinoiden tuoma turva, sekin tosin vain kuvitteellinen. Näytelmän esitelehtisessä ohjaaja David Sandqvist mainitsee teatterin ja kaunokirjallisuuden eron olevan siinä, mi

Kun musikaali on läpikehuttu ja mainioksi todettu jo ennen sen esittämistä, odotusarvo on korkealla. Indie-elokuvasta (2007) Broadwayn kautta maailmalle ja Suomeen jo 2020 rantautunut Once on kehunsa ansainnut. Irlantilaisen katumuusikon ja tsekkiläisen maahanmuuttajan rakkaustarinassa on hellyttävää maanläheisyyttä, lempeää rosoisuutta ja sopivasti korvaan tarttuvia melodioita. Once on vaatimattoman oloinen outolintu, kaikesta ylimääräisestä tingeltangelista riisuttu, "sydäntäsärkevän herkkä" musikaali, millä määreillä eräskin kriitikko Oncen valtamerten takaista versiota kuvasi. Turussa Mikko Koukin ohjaaman esityksen lähtökohdat eivät ehkä ole niin suotuisat, kun vertailukohdaksi tulee väistämättä Jakob Höglundin ( Kalevala , Cabaret ) muutaman vuoden takainen sovitus, joka nosti " palan kurkkuun " varmasti muiltakin kuin pääkaupunkilehden kriitikolta. Vaikka musikaalin matkaan Lilla Teaternista Turun kaupunginteatteriin on tarttunut hienoista jähmeyttä, jo

Varjo- eli siluettiteatterin historia ulottuu parintuhannen vuoden taakse, mutta aika ajoin siihen saattaa törmätä vielä tänäänkin. Kuten Elviira Davidowin ja työryhmän toteutukseen Oscar Wilden satuklassikosta Onnellinen prinssi . Aikuisille suunnattua näytelmää esitettiin lyhyen aikaa Turun kaupunginteatterin pienimmästä pienimmällä näyttämöllä, Sopukassa 15.-22.5.2024. Wilden (1854-1900) suhteellisen suppeassa tuotannossa kestävimpiä ovat olleet 1890-luvulla kirjoitetut satiiriset näytelmät, joissa Wilden persoonaankin kytketty verbaalinen taituruus (anekdootit ja sutkaukset) pääsee parhaiten oikeuksiin. Nämä ranskalaisesta farssista mallia ottaneet seurapiirikomediat (joista tunnetuimmat ja edelleen esitetyimmät ovat Ihanneaviomies sekä Sulhaseni Ernest ) olivat sangen suosittuja ja nostivat Wilden kuuluisuuteen. Näytelmien ohella Wilde julkaisi yhden romaanin ( Dorian Grayn muotokuva , 1891), runoelmia sekä lukuisia lehti- ja proosakirjoituksia. Wildelle ominainen pisteliäs ir

Helsingin Sanomien kehittämä tapahtumakonsepti Musta laatikko on täyttänyt jo vuosia teattereiden katsomoita pääkaupungin ohella myös muualla, viimeksi muun muassa Turussa. Päänäyttämön loppuunmyyty katsomo seurasi hiljattain suorastaan henkeään pidätellen, kun toimittajat kertoivat työnsä taustoista ja yksittäisten juttujen synnystä. Lavalta kuultiin ja nähtiin tarinoita niin Yhdysvaltoja repivästä presidentinvaalista ( Anna-Sofia Berner ), ihmisen äänen omaleimaisuudesta tai -laatuisuudesta ( Kaisa Hahto ), Rovaniemen ruokakulttuurin kansainvälistymisestä ( Katja Nordlund ) kuin Suomessa asuvista kasakoista ( Outi Salovaara ). Valokuvaaja Saara Mansikkamäki piti runollisen puheenvuoron valokuvien voimasta todellisuuden rakentajana sellotaiteilija Sergio Castrillón säestämänä, kirjallisuustoimittaja Antti Majander tunnusti rakkautensa kolmeen lehden esikoiskirjapalkinnon saavuttaneeseen romaaniin (joista kaksi oli Turusta!) ja Milla Palkoaho vei kuulijat Helsingin kaupunginvaltu

Hiljaisuus on lumoavaa. Se parituntiseksi vierähtävä hetki, kun päänäyttämön kuusisataapäinen yleisö on vaiti ja yksittäinen yskähdyskin on kuin karjaisu. Iso lava, kaksi näyttelijää ja dialogi. Thalian henki liikkuu katsomon yllä. Kokemus on ravitseva ja osa nyt Turussa esitettyä israelilaisen Anat Govin (1953-2012) menestysnäytelmää Voi Luoja! Suomenkielinen kantaesitys nähtiin jo nelisen vuotta sitten Espoossa, ja sittemmin näytelmä on kiertänyt maita ja mantuja. Alunperin 2008 esitetty näytelmä oli jo ennen Suomen kosketusta hitti niin Amerikoissa kuin Euroopassa. Näytelmä juoni on yksinkertainen ja lähtöasetelmaltaan ei ehkä suurta mielenkiintoa herättävä. Jumala saapuu hakemaan ahdistukseensa apua psykiatrilta. Sitten keskustellaan, lähinnä Raamatusta , sen kirjoituksista ja siitä, miten ihminen ja Jumala itse niitä tulkitsevat. Lavalla on kaksi tuolia ja pöytä, pöydän päällä kehystetty valokuva Marlon Brandosta Kummisetä -asussaan, rekvisiittana pieni puu, tai pensas. Kolmant