Parenteeseja

"Ei ole mitään sen typerämpää kuin esittää Shakespearea ikään kuin hän kirjoittaisi selkeää tekstiä." Tämän totesi Bertolt Brecht noin sata vuotta sitten. Juuri valmistunut kuunnelmaversio Macbethista oli tuolloin (1927) saanut hänet pohtimaan brittibardin erinomaisuutta. Lopputulema Brechtillä oli toki se, että niin epäselvä ja puutteellinen kuin kyseinen näytelmä onkin toiminnan ja tarinankulun kannalta (puhumattakaan "noitien höpinästä"), Shakespeare onnistuu juuri siinä tavoittamaan elämän sattumanvaraisuuden. Brechtille Shakespeare, ja erityisesti Macbeth , on "luonnostaan epäselvä" näytelmä, ja ainoa oikea tapa tuoda tämä näkyväksi on tehdä se eeppisellä tyylillä.* Kari Heiskasen Turkuun ohjaama Macbeth ei ehkä tietoisesti, loppuun asti tai ainakaan ryppyotsaisesti seuraa brechtiläisen teatterin jalanjälkiä, mutta esityksen kuluessa toteutetut tunnelmaa ja tarinankerronnan yhtenäisyyttä rikkovat efektit tuovat sen osallistavan teatterin alkujuuril...

Vapaan ja kaikkialle ulottuvan tiedonvälityksen myötä tuntuu kuin vihapuheella olisi piikki auki. Suvaitsemattomuuteen pohjautuvaa viestintää levitetään, lietsotaan ja edistetään tehokkaasti esimerkiksi sosiaalisen median avulla, mistä ulkomaalaisvastaisuus, etninen viha ja vähemmistöryhmien leimaaminen kulkeutuu osaksi katujen arkipäivää. Tästä aikamme asetelmasta lähtee liikkeelle Rakastajat-teatterin yhteistyössä Turun kaupunginteatterin kanssa tuottama näytelmä Vihan jälkeen . Puolitoistatuntinen, kolmella näyttelijällä toteutettu aatedraama tarjoaa ongelman, joka on mahdollista ratkaista sekä rohkeasti omaa sisintään puhdistaen että myös muita herkällä korvalla kuunnellen. Elina Izarran käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä keskittyy rasismia kokeneiden ja sitä levittäneiden ihmisten tosipohjaisiin kertomuksiin. Fiktiivisessä kehystarinassa sisarukset valmistelevat äidilleen juhlaa. Menneisiin tapahtumiin kuljetaan takaumissa, jossa myös etniseltä taustaltaan eri perheissä varttune...

Meillä on täyttä! on mielikuvien henkilökavalkadi, jossa yksi tulee, kun toinen lähtee ja kolmas odottaa ilmaantumistaan ennen neljännen perässä jonottavia kymmeniä muita. Kaikki tämä yhden näyttelijän toimesta, yksinään lavalla ja vain rekvisiitta tukena. Meillä on täyttä! (alkup. Fully Committed ) ensiesitettiin Yhdysvalloissa jo 1999 ja syntyi kahden näyttelijän läheisestä yhteistyöstä. Becky Mode kirjoitti ja Mark Setlock viritti tarinalliseen kehykseen lavakomiikasta tuttuja keinoja erilaisten ihmistyyppien rakenteluun. Liike- ja ääniakrobatiaa hyödyntämällä näyttämö täyttyy ja meno yltyy sitä mukaa, kun ylityöllistetyn näyttelijäparan kasvot alkavat punoittaa ja hiestyä. Moden näytelmästä tuli kohta Off-Broadwayn hitti, jota on esitetty vuosikymmenten aikana kaikkialla maailmassa. Nyt kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa Suomessa, jossa Mikko Koivusalon suomennos (suomalaisten ja turkulaisten julkkisten nimidroppailulla) siirtyy Miska Kaukosen suorittamana ja Satu Rasilan oh...

Tekstit syntyvät teksteistä, toisten tekstien ja tarinoiden päälle. Antiikin aikana ja keskiajalla satunnaiset kirjoittajat joutuivat materiaalipulassa joskus raaputtamaan tai pesemään vanhan tekstin uuden tieltä. Monessa tapauksessa pergamentille tai papyrukselle laadittu alkuperäinen kirjoitus jäi kuitenkin osittain näkyville. Vanhempi teksti häämötti uuden alta kuin kummitellakseen jälkipolville. Päällekirjoitus eli palimpsesti on sittemmin omaksuttu osaksi kirjallisuuden teoriaa, missä sillä viitataan teosten moniin merkitystasoihin. Turun kaupunginteatterin Hildur on dramatisointi Satu Rämön kolmesta, vuosina 2022-24 ilmestyneistä Islantiin sijoittuvista rikosromaaneista. Romaanit ovat luettavissa itsenäisinä kokonaisuuksina, vaikka niitä sitoo yhtenäinen tarinakehys. Satu Rasila on laatinut näytelmän käsikirjoituksen, rohkean sovituksen alkuperäistä tekstiä hyödyntäen, mutta myös juonta vapaasti muunnellen. Teatterin lavalla Hildur on näin Rämön romaanien palimpsesti, jonka a...

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmän tiedon mukaan muistisairauteen sairastuu Suomessa vuosittain noin 23 000 ihmistä. Tästä, kun mennään parikymmentä vuotta eteenpäin, sairastuneiden kokonaismääräksi arvellaan nykykehityksellä lähemmäs 250 000. Se on enemmän kuin Turun kaupungissa on asukkaita. Siten ranskalaisen Florian Zellerin (s. 1979) näytelmä Isä koskettaa aiheensa puolesta meistä sangen monia, läheltä ja kauempaa löytyvistä ihmiskohtaloista. Kaupunginteatterin pienen näyttämön ilmapiirissä saattoi suorastaan aistia sen, miten näyttämöllä tiputellut muistin ja muistamisen oikkuja kuvastavat repliikit upposivat sulaan maahan. Nykyelämän todellisuuskirjoa tämäkin, elämänhallinnan vähittäinen karkaaminen kauaksi pois. Zellerin näytelmä muistisairauden riivaamasta vanhenevasta miehestä ensiesitettiin jo vuosikymmen sitten (2012). Saattaa hyvin olettaa, että näytelmän ajankohtaisuus ja kirjaimellinen koskettavuus on sittemmin vain tihentynyt. Vaikka muistisairaus on ed...

Identiteetin rakentumisen palikoista koottu Tiranan sydän vie katsojan matkalle yksilön kokemusmaailmaan. Sieltä löytyy paljon jaettavaa, mutta myös jotakin aivan erityistä. Tarinoilla paikatut haavat ja arvet tulevat kaikkien nähtäville. Pajtim Statovcin samannimiseen romaaniin perustuva näyttämöllinen sovitus seuraa suhteellisen tarkasti alkuperäisteoksen tapahtumia. Siinäkin ollaan matkalla Albaniasta Italiaan, Pohjois-Amerikan kautta Saksaan, Espanjaan ja Suomeen. Reissua tehdään transsukupuolisen tai sukupuoleltaan moninaisen kertojan kertomana. Synkähköön, väkivaltaiseen, ihmisten raadollisuutta korostavaan vaellukseen tuovat hetken lepoa ja lohtua kertomukset, legendat ja sadut, jotka muokkaantuvat lopulta osaksi kertojan omaa persoonaa. Kun mitään muuta varmaa ei ole, jäljelle jää edes otettujen roolien ja tarinoiden tuoma turva, sekin tosin vain kuvitteellinen. Näytelmän esitelehtisessä ohjaaja David Sandqvist mainitsee teatterin ja kaunokirjallisuuden eron olevan siinä, mi...

Kun musikaali on läpikehuttu ja mainioksi todettu jo ennen sen esittämistä, odotusarvo on korkealla. Indie-elokuvasta (2007) Broadwayn kautta maailmalle ja Suomeen jo 2020 rantautunut Once on kehunsa ansainnut. Irlantilaisen katumuusikon ja tsekkiläisen maahanmuuttajan rakkaustarinassa on hellyttävää maanläheisyyttä, lempeää rosoisuutta ja sopivasti korvaan tarttuvia melodioita. Once on vaatimattoman oloinen outolintu, kaikesta ylimääräisestä tingeltangelista riisuttu, "sydäntäsärkevän herkkä" musikaali, millä määreillä eräskin kriitikko Oncen valtamerten takaista versiota kuvasi. Turussa Mikko Koukin ohjaaman esityksen lähtökohdat eivät ehkä ole niin suotuisat, kun vertailukohdaksi tulee väistämättä Jakob Höglundin ( Kalevala , Cabaret ) muutaman vuoden takainen sovitus, joka nosti " palan kurkkuun " varmasti muiltakin kuin pääkaupunkilehden kriitikolta. Vaikka musikaalin matkaan Lilla Teaternista Turun kaupunginteatteriin on tarttunut hienoista jähmeyttä, jo...