Parenteeseja

Kaupunginteatterin kevään ohjelmistosta löytyy yksi ranskalaisen Florian Zellerin (s. 1979) hittinäytelmistä, Äiti . Perhetrilogian tunnetuin osa lienee edelleen Isä , joka nousi Zellerin ohjaamana ja käsikirjoittamana elokuvaversiona Oscar-kategoriaan. Mutta Äiti oli se ensimmäinen menestys ja sarjan päättävä Poika (2018) kerää parhaillaan kehuja ympäri maailmaa ja nähtäneen piakkoin myös valkokankaalla.  Zeller oli kerännyt mainetta kirjailijana kotimaassaan jo ennen ylistettyjä draamojaan. Kolmannella romaanillaan La Fascination du pire (2004) hän voitti Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon (Goncourt) ja pari vuotta myöhemmin näytelmät alkoivat nekin kerätä kunniaa. 2010 ensi-iltaan noussut Äiti sai vuoden parhaan näytelmän ehdokkuuden kisassa (Molière-palkinto), jonka Zeller oli voittanut jo kerran aiemmin. Isä (2012) oli Zellerin käyntikortti ja matkalippu Pariisista Lontooseen ja Broadwaylle. Saapuessaan englanninkielisille näyttämöille 2014 se oli jopa siinä m...

Turun ja Tampereen teattereiden yhteistuotantona esitettävä Kaksi paavia lienee meistä useammille tutumpi elokuvana kuin näytelmänä. Sen ydin tiivistyy mainiosti ohjaaja Tiina Puumalaisen käsiohjelmaan kirjaamaan mietelmään: "Yksin voi kyllä puhua, mutta ei keskustella." Uusiseelantilaisen Anthony McCartenin kirjoittamassa näytelmässä on tietenkin mukana muutakin kuin keskusteluyhteyden löytämistä näkemyksiltään vastakkaisten ihmisten välillä. Katolista kirkkoa järisytti 2013 kaikkien muiden pinnalla olevien skandaalien ja ristiriitojen (pedofilia-syytteet, verosotkut, kirkon suhtautuminen ehkäisyyn, homoseksuaalisuuteen ja pappien selibaattilupaukseen) ohella silloisen paavin toivomus eläköityä virasta, josta ei yleensä ollut tapana lähteä kuin hautaan saatettuna. Näistä dramaattisista lähtökohdista McCarten laati näytelmän, jossa etualalle nousevat kuitenkin peri-inhimilliset ja yksilölliset kysymykset riittämättömyyden tunteesta, syyllisyydestä, luopumisesta, uusien ha...

Miesten puheet ovat pääosassa Veikko Huovisen romaanissa Lampaansyöjä t (1970). Miesten puheista koostui myös kaupunginteatterin Sopukassa vieraillut dramatisointi teoksesta. Valtteri Halisevan , Jussi Lankosken ja työryhmän laatima puolitoistatuntinen sisällyttää esitykseensä alkuperäisteoksen karvoineen kaikkineen.  Huovisen teos tunnetaan parhaiten sen pohjalta laaditusta elokuvasta (1972), jossa aikansa suosikkinäyttelijät, Leo Lastumäki ja Heikki Kinnunen esittivät tarinan hyväntahtoisia ja suulaita päähenkilöitä, Sepeä ja Valtteria. Kahden "koirasihmisen" retkellä ammutaan ja syödään muutama lammas, ollaan siis "laillisen yhteiskunnan ulkopuolella", kuten kirjailija romaaninsa saatesanoissa toteaa. Ulkonaista juonta kuljetetaan viinanjuonnin ja miesten juttujen keralla päätökseen, jossa kaverukset heittävät toisilleen miehisen lämpöiset hyvästit. "Käteltiin. Sanottiin, että pidähän yhteyttä ja soittelehan joskus." Huovinen itse aikoinaan pyyteli...

Amadeus on kirjoittajansa Peter Schaffer in mukaan "musta ooppera", ja synkkä se onkin sekä puhdasta oopperaa myös aiheensa puolesta. Näytelmä väittää päähenkilönsä suulla, että Itävallan keisarin hovisäveltäjä Antonio Salieri (1750-1825) myrkytti Mozartin. Huhu lähti liikkeelle jo Salierin eläessä, mutta todellisuuspohjaa siinä ei ollut, paitsi tuonaikainen toreilla ja turuilla käyty suoratoistojuoruilu. Kompapuheesta laati varhaisen pienoisdraaman jo Pushkin 1830-luvulla ja muutamien muidenkin taiteentekijöiden myötävaikutuksella Salieri on saanut kantaa tätä kyseenalaista kunniaa läpi vuosisatojen. Uudelleen tarina herätettiin henkiin vielä 1980-luvulla, ensiksi Schafferin näytelmän kautta, sitten Milos Formanin menestyselokuvan. Schafferin rikos- ja murhadraama on moderni klassikko, tematiikkansa ja rakenteensa puolesta ajaton näytelmä, jossa lähtötilanne toimii myös ironisena peilauksena sille, mitä kaikkea me olemmekaan valmiita uskomaan. * Kateuden, koston, kaunan ...

Tammikuussa 1953, kun kylmän sodan viimat alkoivat puhaltaa maailmalla toden teolla, Pariisissa sai ensi-iltansa tuleva modernin draaman klassikko, irlantilaissyntyisen Samuel Beckettin Huomenna hän tulee . Kirjailija oli jo hyvän aikaa sitten muuttanut asumaan Ranskaan, ja näytelmänkin hän laati uuden kotimaansa kielellä, hauskanpito mielessä. Samoihin aikoihin julkaistut synkeähköt ja kielellisesti kokeilevat romaanit olivat alkaneet kirjailijaa tympäistä, joten nyt oli aika tempaista. Näytelmä syntyi muutamassa viikossa ja loppu onkin sitten teatterihistoriaa. Beckettin varhaisissa romaaneissa ihmiset kulkevat päämäärättömästi paikasta toiseen, saapumatta koskaan perille tai päätyen aina paikkaan, josta ovat lähteneet. Arkipäiväiset repliikit, hokemat, iralliset ajatukset ja tarkoituksettomat lauseet kulkevat heidän mielensä lävitse, jossa hulluuden ja järkevän käyttäytymisen välillä ei näytä olevan mitään jyrkkää eroa. Tämänkaltaisen mielenmaiseman Beckett siirsi näyttämölle, joll...

Peter Jackson paisutti kymmenisen vuotta sitten Tolkienin Hobitista kolmiosaisen ja kahdeksantuntisen elokuvasarjan, joka sai ristiriitaisen vastaanoton . Elokuvan tuotannolliset lähtökohdat olivat hankalat ohjaajanvaihdoksineen, ja kun Jackson lopulta hyppäsi puikkoihin, hän on myöhemmin todennut , että "ei oikeastaan tiennyt itsekään mitä helvettiä on tekemässä".  Jacksonin Hobitista tuli eeppinen, efekteillä ladattu ja hieman hengettömäksi arvioitu "jatko-osa" huippusuosittuun Taru sormusten herrasta -saagaan (2001-03), vaikka tarina juonellisesti sijoittuukin aikaan ennen Sormusten herran tapahtumia. Moitteet eivät kuitenkaan vaikuttaneet elokuvan taloudelliseen menestykseen. Tolkienin pienestä hobitista kertova romaani ilmestyi alkujaan 1937. Myöhemmin se on jäänyt vaikutuksiltaan ja suosioltaan Sormusten herran varjoon, vaikka se tänään luetaan jo klassisiin lastenromaaneihin, C. S. Lewisin Narnian tai Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa rinnalle...

Turun kansainvälinen nukketeatterifestivaali TIP tuli ja meni ja jätti jälleen kerran jälkeensä ansiokkaan määrän korkeatasoisia esityksiä. Nyt jo kahdettatoista kertaa järjestettävää tapahtumaa raamittivat aikuisille ja lapsille suunnatut kymmenet nukketeatteriesitykset. Esityksiä nähtiin marraskuun ensimmäisellä viikolla eri puolilla kaupunkia, Manillan vanhasta viinatehtaasta, Tehdas-teatteriin ja Turun kaupunginteatteriin. Etäyhteydellä toteutettiin keskustelutilaisuus nuketuksesta ja ohjelmaan mahtui myös englanninkielinen työpaja, jossa festivaalin teeman mukaisesti harjoiteltiin musiikin, äänen ja rytmin liittämistä osaksi teatteriesitystä. Nukketeatterista on, kiitos nukketeatterin yhteistyöverkoston, Aura of Puppetsin ansiokkaan työn, tullut viimeisten vuosien aikana sangen tuttu osa Turun teatterielämää. Itsenäisten nukketeatteriesitysten ohella nuketusta on onnistuneesti liitetty "normaaliin" teatteriin, kuten Kalevalan (Åbo Svenska Teater ) tai Babe - urhean po...