Siirry pääsisältöön

Tekstit

Varjossa Kekkosen

Romaanin dramatisointi vertautuu metsänhoidollisiin toimenpiteisiin. Vanhaa puustoa kaadetaan ja uutta taimistoa istutetaan tilalle, karsitaan, harvennetaan ja jäljelle jätetyille puille annetaan tilaa loistaa ja hengittää. Parhaimmillaan näyttämölle muokattu versio saa meidät näkemään metsän ja puut kuin uudesti syntyneinä. Kaupunginteatterin versio Johanna Venhon romaanista Ensimmäinen nainen karsii ja harventaa, mutta liiankin kanssa. Avohakkuun säästämillä siemenpuilla ei metsää uudisteta. Venhon romaani tai biofiktio oli vuoden 2019 kaunokirjallinen sensaatio, joka nousi myös Finlandia-ehdokkaaksi. Uskalias eläytyminen Sylvi Kekkosen  (1900-74) mielenmaisemaan, jossa pettymykset, petetyksi tulemisen tunteet ja lyhyet ilonhetket vuorottelevat, tuotti intiimisävyisen ja runollisen proosateoksen. Romaanissa suurmiehen ja puolison varjossa vaikuttanut nainen sai tilan ja äänen. Lopputulemana oli herkkätuntoinen kuvitelma itsenäisyydestään ja ammatillisesta identiteetistään kirja...

Peto on irti!

Peto päästettiin irti Saksan Leipzigissa keväällä 1930, kun ooppera  Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho  sai ensiesityksensä. Ensitahdeista oli tuskin päästy, kun vihellyskonsertin jälkeen heiluivat nyrkit, yliopisto-opiskelijat ottivat yhteen työläistappelijoiden kanssa ja saliin pillien ja pamppujen kanssa rynnänneet poliisivoimat viimeistelivät yleisen paniikin. Tästä eteenpäin suosion saanutta oopperaa esitettiin ympäri maata viranomaisten valvovan katseen alla. Vastaanotto oli toki hillitympi Turun kaupunginteatterissa lähes sata vuotta myöhemmin , mutta myönteisen sivistyneen suosionosoitusten takana saattaa edelleen lymytä kapinan peikko. Siksi hyvin  Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin yhteistyönä aikoinaan syntynyt ooppera tavoittaa myös oman, kyynisyyttä hohkavan  zeitgeistimme , jossa vallitsee tyytymättömyys nykyhetkeen ja pelko huomisesta.  Brechtin kohdalla oikeistovoimien ja vasemmiston vastakkainasettelua kärjistäviin teatteritekoihin oli jo tuoll...

Ristiriidoista on draama tehty

Kun teksti puhuu yhtä ja näyttelijä toista, ristiriita herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Näin kävi itselleni Juha Itkosen kirjoittaman Sivuraiteen ensi-illassa Turussa 26.3. Henkilöiden fyysiset eleet, tärisevät raajat, liioitellut ilmeet, repliikkien välistä nousevat sanattomat örähdykset, koko miiminen paletti näyttäytyi kummalliselta arkiseen, joskin ilmeisen kiusalliseen kanssakäyntiin viittaavan tekstin kanssa. Katsonko komediaa, farssia vai epäonnistuneen parisuhteen oudolla tavalla intimiä tilitystä? Itkosen näytelmän monipolvinen historia antaa ehkä oman selityksensä. Siinä mennään kuuden vuoden takaiseen aikaan, kun kirjailija valmisteli näytelmää tilaustyönä kahdelle teatterille. Sitten tuli korona, stoppi ja tekstin uudelleen herätys, tällä kertaa kuunnelmana, ja vuosi 2024. Näyttämöversio nähtiin lopulta Lahden kaupunginteatterissa helmikuussa 2026. Näin näyttämölle kirjoitetusta tekstistä tuli kuunnelma ja kuunnelmasta taasen näytelmä. Tuotantomatkan varrelle ...

Kaikki päättyy kitisten

T. S. Eliotin runossa  Ontot miehet  todetaan maailman loppuvan "ei paukahtaen vaan kitisten". Viimeisiä hetkiä vietetään myös Samuel Beckettin näytelmässä Leikin loppu , jossa ympäristö on muuttunut autioksi ja tyhjäksi jättömaaksi. Turussa vieraillut esitys oli Teatteri Siperian ja Kansallisteatterin yhteistuotanto. Eliotin runo sai julkaistun muotonsa 1925, reilu kolmisenkymmentä vuotta ennen Beckettin näytelmän ensi-iltaa 1957. Mutta jos kaiken päättymistä ilmentävän runon taustalla häilyy maailmansota kaikkine kauhuineen, löytyvät sodan aiheuttamat pessimistiset tuntemukset myös Beckettin näytelmästä. Myrkkykaasut ovat matkan varrella vaihtuneet atomipommiin, mutta totaalisen tuhon äärellä ollaan yhtä kaikki. Kaikki tulee päättymään tuskastuttavan kituliaasti, marinaan ja vikinään.  Beckettin näytelmän alkuperäinen nimi, Endgame , viittaa shakkipelin loppuvaiheeseen, jossa laudalla on jäljellä enää muutama nappula. Pelissä eletään siis ratkaisun hetkiä. Beckettin n...

Hulinaa kirjamessuilla

Jos uskomme Sartrea (ja miksipä emme uskoisi), kirjallisuuden tehtävänä on paljastaa maailma ja muuttaa sitä. Yhdessä kirjailijan kanssa meillä lukijoilla on vastuu muokata maailmaa paremmaksi. Kirjat ovat tahtomme tulkkeja. Sartre ilmaisi ajatuksensa toisen maailmansodan jälkimainingeissa, siis hyvän aikaa sitten. Paljon on tuosta vettä virrannut Seinessä ja toisaallakin ja kirjoista on tullut yksi kulutushyödyke muiden rinnalla. Ei maailmaa ole tosin ennenkään kirjoittamalla tai kirjoilla muutettu, vielä vähemmän tänään, kun kirjallisuuden iltarusko häämöttää hiipuvana valonsäteenä taivaanrannassa. Tämänkaltaisista pessimistisistä asetelmista Kari Hotakaisen näytelmä Kirjamessut ottaa virtansa ja saattaa meidät yleisöksi kirjailijahaastatteluun, joka menee kohta päin helvettiä. Näytelmän alaotsikon voi tulkita myös kirjaimellisesti; kirjojen messutaivaasta pudotaan ryminällä manalaan, jossa Jumalakin on mukautunut uuteen markkinatilanteeseen, luopunut kirjoitetusta sanasta ja ilme...

Löysässä hirressä roikkuessa

Suomen Teatterit ry toteutti jäsenistölleen keväällä 2025 kyselyn rahoitusleikkausten vaikutuksesta teattereiden toimintaan. Suurin osa vastaajista näki tulevaisuuden synkkänä ja nykytilanteenkin kestämättömänä. Ohjelmistoa on jouduttu supistamaan, kiertueita peruutettu, välttämättömiä remontteja siirretty, rekrytoinnit kielletty ja henkilöstöä lomautettu. Alan tuntoja kuvastanee erään vastaajan sarkastinen kommentti: " Löysässä hirressä roikkuessa sitä toivoo pääsevänsä ehjin nahoin alas, eikä ehdi ajatella suuria suunnitelmia ." Teatterialan ahdinko ei poikkea merkittävästi suomalaisen työelämän kurjistumisen kokonaiskuvasta , josta itse kukin lienee saanut kokemuksia. Tältä pohjalta Turun kaupunginteatterin Sohva - Työpaikkakomedia osuu aikaamme kuin sormi suuhun. Tosin nyt jätetään vakavuus sikseen ja haetaan huvittavuutta työyhteisöä jäytävistä asiallisista ja asiattomista intohimoista sekä väärin tulkittujen viestien riemullisesta kakofoniasta. Mikko Koukin , Satu Ra...

Kirjeenkirjoittajan elämästä

Romaanin historiasta tunnemme kirjeromaanin muodon, jossa tapahtumia kuvataan kirjeenkirjoittajan tai kirjeitä toisilleen kirjoittavien kautta. Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) on yksi tunnetuimmista esimerkeistä lajityypistä, joka on nykyaikaan tultaessa liudentunut osaksi proosakerronnan moninaisuutta. Nykykirjallisuuden sähköpostiviesteistä rakentuvat romaanit ovat yksi muunnelma tästä. Teatterin lavalla on esitetty lukudraamoja, joissa pääosassa on näyttelijätyön tai näyttämöllepanon sijasta luettava teksti, mutta amerikkalaisen A. R. Gurneyn (1930-2017) Love Letters (1988) on jotakin muuta. Siinäkin keskitytään tekstiin, mutta eläytyminen tai tekstin ulkoa oppiminen kuuluu vähemmän suositeltaviin toimenpiteisiin. Kahdelle näyttelijälle kirjoitettu näytelmä on hieman kuin epäortodoksinen versio kaikesta siitä, mitä me olemme ymmärtäneet teatterin olevan.  Suomessa Gurneyn Rakkauskirjeitä kiertää eri teatteritaloja kahden tunnetun näyttelijän voimin. Seela Sella j...

Vierailijoita tulossa ja yksi, joka oli jo

Vuosi 2026 aukenee Turun kaupunginteatterissa vierailuvetoisesti. Ajankohtaisen tiedon mukaan keväälle on tulossa lähemmäs 30 vierailuesitystä pienimuotoisista produktioista ja katsojia haastavista puheenvuoroista musiikillisiin elämyksiin. Draaman puolella suurimmat odotukset kohdistunevat teatteri Siperian tulkintaan Beckettin absurdista draamasta Leikin loppu , joka ajoittuu maaliskuulle. Kevään ohjelmistosta löytyy niin ikään muutama yhteistuotanto, joista Brechtin ja Weillin Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho edustaa periturkulaista yhteistekemistä. Saaristo-oopperan ja Turun filharmonisen orkesterin kanssa toteutettavan musikaalin ensitahdit ajoittuvat huhtikuulle. Talon oman tarjonnan osalta syksystä jatkavat  Päällikkö  ja  The Addams Family  ja uutukaisina työpaikkakomedia Sohva sekä koko perheelle suunnattu Pinokkio , joka on vanhan tarinan tuore sovitus.  Vierailut ja yhteistuotannot tuovat eloa teattereiden seinien sisälle, mutta on omissakin p...

Yhteinen nimittäjä

Kirjallisten teosten dramatisoinnit ovat aina olleet teatterin peruskauraa. Kirjallisten lajityyppien mukauttajana teatteri toimii siinä, missä elokuvakin; omalakisesti ja pohjatekstiä keinovalikoimiinsa soveltaen. Kun taidemuotojen yhteinen nimittäjä kantaa riittävän pitkälle, näyttämöllä nähdylle voi antaa paljon anteeksi, ja mikä ettei: se voi virittää katsojan myös arvioimaan aiemmin lukemaansa toisin. Eeva Kilpi on yhteinen nimittäjä niin Turun kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotannolle Nämä juhlat jatkuvat vielä  kuin  Anna-Riikka Carlsonin kaunokirjalliselle tietokirjalle  Rakas Eeva Kilpi (2024). Jälkimmäiseen teokseen pohjautuvan näytelmän tekijätiedoista löytyy Carlsonin ohella näytelmän kirjoittaja Kati Kaartinen sekä Maija Ruuskanen , joka on säveltänyt esityksessä kuultavat Kilven runoihin pohjautuvat laulut. Tärkeässä osassa on myös Veli-Ville Sivénin lavastus- ja videosuunnittelu. Näytelmän nimeksi on otettu Carlsonin teoksen alaotsikko,...

Heittäytymällä maaliin

Jos parhaillaan käynnissä olevien yleisurheilun MM-kisojen yhteydessä näemme uskomattomia suorituksia ja maaliviivalle heittäytymisiä, niitä voi kokea nyt myös näyttämöllä. Turun kaupunginteatterin Addams Family näyttää mitä se on, kun esitys pistää kaiken likoon. Charles Addams julkaisi jo 1930-luvulla ensimmäiset yhden kuvan piirroksensa tummanpuhuvasta perheestä New Yorker -lehdessä. Näistä kasvoi sittemmin populäärikulttuurinen ilmiö, josta on pykätty sarjakuvien ohella niin televisiosarjoja kuin piirrettyjä ja oikeilla näyttelijöillä kuvattuja elokuvia. Broadway-musikaalin vuoro oli 2009. Musikaali sai ensi-illastaan lähtien ristiriitaisia arvioita. Mikä kertoo myös hirviöperheen kulttuurisesta painoarvosta. Jos "perhe" alkoi irtaantua luojansa hyppysistä jo ensimmäisten televisiotuotantojen kohdalla, yhä kauemmaksi mentiin viimeistään tämän kuoltua, 1988. Vuosikymmenten kuluessa piirrosten alkujaan nimettömistä hahmoista rakentui nimeä ja henkilöhistoriaa myöten yksi...

Mitäs nuo merkityt

Pasi Lampelan uutuusnäytelmästä löytyy pikainen viittaus raamattuun ja kertomukseen Kainin merkistä. Tarinan mukaan Kain surmasi veljensä Aabelin, jolloin Jumala asetti hänelle rangaistuksen. Velisurmaajan tuomiona oli vaeltaa hylkiönä maan päällä, vailla rauhaa ja paikkaa ihmisyhteisössä. Kainiin lyöty merkki on kuin stigma, jota muut, niin ystävät kuin viholliset, kavahtavat. Huumeyksikön entisen päällikön Jari Aarnion tapaus on toiminut Lampelan Päällikkö -näytelmän inspiraationa. Tarinallinen kehys on tuttua tosielämän draamaa, josta on ammennettu aiemmin uutispuuron ohella sekä tietokirja että televisiosarja ( Keisari Aarnio , 2018). Siksi uskomaton ja valitettavasti myös meitä ulkopuolisia viihdyttävä kertomus poliisimiehen jyrkästä syöksykierteestä on ollut. Päällikkö on näytelmä korruptiosta, rahasta, kulissien ylläpitämisestä ja unelmista, joiden saavuttaminen pyhittää kaikki keinot. Huumepoliisi Kalle Hammarilla ( Sami Lalou ) on asema, mainetta ja rahaa, paitsi viimeksi m...

Pro hoitoala

Teatteriryhmä Restless movementin vierailuesitys Turun kaupunginteatterissa on painava puheenvuoro hoitoalan tärkeydestä ja kriisiytymisestä. Uutis- ja lehtiotsikoista tuttu soteala on esityksessä viety kasvihuoneeseen, jonka vihertävä vireystila ja hoitajat sitä myöten romahtavat tulospaineiden alla. Esityksen tyylilaji on vakavasta aiheesta huolimatta komediallinen, joskin myös kovin traaginen, ehkä myös hirtehinen. Lähtöasetelma on jo itsessään herkullinen, kun kasvikunnan edustajat saavat osakseen inhimillisen kohtelun. Näiden kosteustasapainosta ja virikkeellisyydestä huolehditaan, aikaa ja vaivaa käytetään keskusteluun, jopa leikinlaskuun hoidettavien kanssa. Ollaan kasvien salatun elämän lähteillä. Kokonaisvaltainen hyvinvointi asetetaan näytelmässä kohta jyrän alle. Tehokkuutta mittaavan konsultin toimesta henkilökuntaa ja vuorovaikutusta karsitaan ja osastoja organisoidaan uusiksi. Kasvikirurgi elää todeksi vain omaa erinomaisuuttaan ja vakinaisten työntekijöiden tilalle saadu...

Elämä on

"Ei ole mitään sen typerämpää kuin esittää Shakespearea ikään kuin hän kirjoittaisi selkeää tekstiä." Tämän totesi Bertolt Brecht noin sata vuotta sitten. Juuri valmistunut kuunnelmaversio Macbethista oli tuolloin (1927) saanut hänet pohtimaan brittibardin erinomaisuutta. Lopputulema Brechtillä oli toki se, että niin epäselvä ja puutteellinen kuin kyseinen näytelmä onkin toiminnan ja tarinankulun kannalta (puhumattakaan "noitien höpinästä"), Shakespeare onnistuu juuri siinä tavoittamaan elämän sattumanvaraisuuden. Brechtille Shakespeare, ja erityisesti Macbeth , on "luonnostaan epäselvä" näytelmä, ja ainoa oikea tapa tuoda tämä näkyväksi on tehdä se eeppisellä tyylillä.* Kari Heiskasen Turkuun ohjaama Macbeth ei ehkä tietoisesti, loppuun asti tai ainakaan ryppyotsaisesti seuraa brechtiläisen teatterin jalanjälkiä, mutta esityksen kuluessa toteutetut tunnelmaa ja tarinankerronnan yhtenäisyyttä rikkovat efektit tuovat sen osallistavan teatterin alkujuuril...

Hengitä, älä rähjää

Vapaan ja kaikkialle ulottuvan tiedonvälityksen myötä tuntuu kuin vihapuheella olisi piikki auki. Suvaitsemattomuuteen pohjautuvaa viestintää levitetään, lietsotaan ja edistetään tehokkaasti esimerkiksi sosiaalisen median avulla, mistä ulkomaalaisvastaisuus, etninen viha ja vähemmistöryhmien leimaaminen kulkeutuu osaksi katujen arkipäivää. Tästä aikamme asetelmasta lähtee liikkeelle Rakastajat-teatterin yhteistyössä Turun kaupunginteatterin kanssa tuottama näytelmä Vihan jälkeen . Puolitoistatuntinen, kolmella näyttelijällä toteutettu aatedraama tarjoaa ongelman, joka on mahdollista ratkaista sekä rohkeasti omaa sisintään puhdistaen että myös muita herkällä korvalla kuunnellen. Elina Izarran käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä keskittyy rasismia kokeneiden ja sitä levittäneiden ihmisten tosipohjaisiin kertomuksiin. Fiktiivisessä kehystarinassa sisarukset valmistelevat äidilleen juhlaa. Menneisiin tapahtumiin kuljetaan takaumissa, jossa myös etniseltä taustaltaan eri perheissä varttune...

Minä olen monta

Meillä on täyttä! on mielikuvien henkilökavalkadi, jossa yksi tulee, kun toinen lähtee ja kolmas odottaa ilmaantumistaan ennen neljännen perässä jonottavia kymmeniä muita. Kaikki tämä yhden näyttelijän toimesta, yksinään lavalla ja vain rekvisiitta tukena. Meillä on täyttä! (alkup. Fully Committed ) ensiesitettiin Yhdysvalloissa jo 1999 ja syntyi kahden näyttelijän läheisestä yhteistyöstä. Becky Mode kirjoitti ja Mark Setlock viritti tarinalliseen kehykseen lavakomiikasta tuttuja keinoja erilaisten ihmistyyppien rakenteluun. Liike- ja ääniakrobatiaa hyödyntämällä näyttämö täyttyy ja meno yltyy sitä mukaa, kun ylityöllistetyn näyttelijäparan kasvot alkavat punoittaa ja hiestyä. Moden näytelmästä tuli kohta Off-Broadwayn hitti, jota on esitetty vuosikymmenten aikana kaikkialla maailmassa. Nyt kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa Suomessa, jossa Mikko Koivusalon suomennos (suomalaisten ja turkulaisten julkkisten nimidroppailulla) siirtyy Miska Kaukosen suorittamana ja Satu Rasilan oh...

Tekstin takana teksti

Tekstit syntyvät teksteistä, toisten tekstien ja tarinoiden päälle. Antiikin aikana ja keskiajalla satunnaiset kirjoittajat joutuivat materiaalipulassa joskus raaputtamaan tai pesemään vanhan tekstin uuden tieltä. Monessa tapauksessa pergamentille tai papyrukselle laadittu alkuperäinen kirjoitus jäi kuitenkin osittain näkyville. Vanhempi teksti häämötti uuden alta kuin kummitellakseen jälkipolville. Päällekirjoitus eli palimpsesti on sittemmin omaksuttu osaksi kirjallisuuden teoriaa, missä sillä viitataan teosten moniin merkitystasoihin. Turun kaupunginteatterin Hildur on dramatisointi Satu Rämön kolmesta, vuosina 2022-24 ilmestyneistä Islantiin sijoittuvista rikosromaaneista. Romaanit ovat luettavissa itsenäisinä kokonaisuuksina, vaikka niitä sitoo yhtenäinen tarinakehys. Satu Rasila on laatinut näytelmän käsikirjoituksen, rohkean sovituksen alkuperäistä tekstiä hyödyntäen, mutta myös juonta vapaasti muunnellen. Teatterin lavalla Hildur on näin Rämön romaanien palimpsesti, jonka a...

Yksinäinen ihminen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmän tiedon mukaan muistisairauteen sairastuu Suomessa vuosittain noin 23 000 ihmistä. Tästä, kun mennään parikymmentä vuotta eteenpäin, sairastuneiden kokonaismääräksi arvellaan nykykehityksellä lähemmäs 250 000. Se on enemmän kuin Turun kaupungissa on asukkaita. Siten ranskalaisen Florian Zellerin (s. 1979) näytelmä Isä koskettaa aiheensa puolesta meistä sangen monia, läheltä ja kauempaa löytyvistä ihmiskohtaloista. Kaupunginteatterin pienen näyttämön ilmapiirissä saattoi suorastaan aistia sen, miten näyttämöllä tiputellut muistin ja muistamisen oikkuja kuvastavat repliikit upposivat sulaan maahan. Nykyelämän todellisuuskirjoa tämäkin, elämänhallinnan vähittäinen karkaaminen kauaksi pois. Zellerin näytelmä muistisairauden riivaamasta vanhenevasta miehestä ensiesitettiin jo vuosikymmen sitten (2012). Saattaa hyvin olettaa, että näytelmän ajankohtaisuus ja kirjaimellinen koskettavuus on sittemmin vain tihentynyt. Vaikka muistisairaus on ed...

Hailla hampaat julmat suuret

Identiteetin rakentumisen palikoista koottu Tiranan sydän vie katsojan matkalle yksilön kokemusmaailmaan. Sieltä löytyy paljon jaettavaa, mutta myös jotakin aivan erityistä. Tarinoilla paikatut haavat ja arvet tulevat kaikkien nähtäville. Pajtim Statovcin samannimiseen romaaniin perustuva näyttämöllinen sovitus seuraa suhteellisen tarkasti alkuperäisteoksen tapahtumia. Siinäkin ollaan matkalla Albaniasta Italiaan, Pohjois-Amerikan kautta Saksaan, Espanjaan ja Suomeen. Reissua tehdään transsukupuolisen tai sukupuoleltaan moninaisen kertojan kertomana. Synkähköön, väkivaltaiseen, ihmisten raadollisuutta korostavaan vaellukseen tuovat hetken lepoa ja lohtua kertomukset, legendat ja sadut, jotka muokkaantuvat lopulta osaksi kertojan omaa persoonaa. Kun mitään muuta varmaa ei ole, jäljelle jää edes otettujen roolien ja tarinoiden tuoma turva, sekin tosin vain kuvitteellinen. Näytelmän esitelehtisessä ohjaaja David Sandqvist mainitsee teatterin ja kaunokirjallisuuden eron olevan siinä, mi...

Hei, me lauletaan!

Kun musikaali on läpikehuttu ja mainioksi todettu jo ennen sen esittämistä, odotusarvo on korkealla. Indie-elokuvasta (2007) Broadwayn kautta maailmalle ja Suomeen jo 2020 rantautunut Once on kehunsa ansainnut. Irlantilaisen katumuusikon ja tsekkiläisen maahanmuuttajan rakkaustarinassa on hellyttävää maanläheisyyttä, lempeää rosoisuutta ja sopivasti korvaan tarttuvia melodioita. Once on vaatimattoman oloinen outolintu, kaikesta ylimääräisestä tingeltangelista riisuttu, "sydäntäsärkevän herkkä" musikaali, millä määreillä eräskin kriitikko Oncen valtamerten takaista versiota kuvasi. Turussa Mikko Koukin ohjaaman esityksen lähtökohdat eivät ehkä ole niin suotuisat, kun vertailukohdaksi tulee väistämättä Jakob Höglundin ( Kalevala , Cabaret ) muutaman vuoden takainen sovitus, joka nosti " palan kurkkuun " varmasti muiltakin kuin pääkaupunkilehden kriitikolta. Vaikka musikaalin matkaan Lilla Teaternista Turun kaupunginteatteriin on tarttunut hienoista jähmeyttä, jo...

Kuilun reunalta

Varjo- eli siluettiteatterin historia ulottuu parintuhannen vuoden taakse, mutta aika ajoin siihen saattaa törmätä vielä tänäänkin. Kuten Elviira Davidowin ja työryhmän toteutukseen Oscar Wilden satuklassikosta Onnellinen prinssi . Aikuisille suunnattua näytelmää esitettiin lyhyen aikaa Turun kaupunginteatterin pienimmästä pienimmällä näyttämöllä, Sopukassa 15.-22.5.2024. Wilden (1854-1900) suhteellisen suppeassa tuotannossa kestävimpiä ovat olleet 1890-luvulla kirjoitetut satiiriset näytelmät, joissa Wilden persoonaankin kytketty verbaalinen taituruus (anekdootit ja sutkaukset) pääsee parhaiten oikeuksiin. Nämä ranskalaisesta farssista mallia ottaneet seurapiirikomediat (joista tunnetuimmat ja edelleen esitetyimmät ovat Ihanneaviomies sekä Sulhaseni Ernest ) olivat sangen suosittuja ja nostivat Wilden kuuluisuuteen. Näytelmien ohella Wilde julkaisi yhden romaanin ( Dorian Grayn muotokuva , 1891), runoelmia sekä lukuisia lehti- ja proosakirjoituksia. Wildelle ominainen pisteliäs ir...